Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Vaikeuksiin joutunut 185-metrinen rahtialus on rantautunut Rauman satamaan

Hollannista Raumalle matkalla ollut Sampogracht-niminen kuivarahtialus on saanut pääkoneensa kuntoon, Merivartiosto kertoo Twitterissä. Alus sai korjattua koneensa hieman ennen aamuviittä. Alus on jatkanut matkaansa kohti Rauman satamaa. Alus oli ajelehtinut navakassa tuulessa kohti Uudenkaupungin rannikkoa eilisillasta saakka koneongelmien vuoksi. Meripelastuskeskus Turku oli hälyttänyt alueelle vartiolaiva Uiskon. Sen oli määrä olla paikalla arvioiden mukaan noin puoli yhdeksän aikaan aamulla. – Kyseessä on niin iso alus, että mikään muu meidän kalusto kuin Uisko ei riitä sen hinaamiseen, Länsi-Suomen merivartioston Petri Kippola selvitti Iltalehdelle noin kello 04.15. Sampograchtin pituus on Merivartioston twiitin mukaan 185 metriä ja aluksella on 15 hengen miehistö. Alus on Marinetraffic-palvelun mukaan rantautunut Rauman satamaan.