Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Pesäkarhuilla on enemmän kasvatteja Superpesiksessä kuin koskaan aiemmin: ”En ikinä sano Porille ehdottomasti ei”

Raumalla kesäkuussa pelattu Satakunnan paikallispeli aiheutti keskustelua mielenkiintoisesta aiheesta. Miksi Pesäkarhut päästi oman kasvattinsa toiseen superpesisseuraan? Feraan siirtyneen Julia Ruohon debyytti pääsarjassa tapahtui kuin tilauksesta juuri Pesäkarhuja vastaan. Porilaisjoukkueen pelinjohtajan Sami Österlundin mukaan kehitystyön tulokset ovat myöhemmin kutsuttavissa takaisin kasvattajaseuraan. Syksyllä 2018 tyttöjen Suomen mestaruuden voittaneesta Pesäkarhujen joukkueesta kaikkiaan viisi pelaajaa on enemmän tai vähemmän säännöllisesti naisten Superpesiksessä. Osa pelaa kahta tai jopa kolmea sarjaa yhtä aikaa kuluvan kauden aikana. Porilaisjoukkueen vahvuudessa säännöllisesti heistä pelaa Pinja Arbelius . Lotta Lax edustaa Mynämäen Vesaa ja Fanny Lahtinen on Ruohon joukkuekaverina Rauman Ferassa. Junioreiden lisäksi Raumalla pelaa niin ikään porilaisseuran kasvatti Meea Lehtinen . Laxin lisäksi Mynämäeltä voi mainita Jaana Marjamäki-Kekolan , joka on tosin virallisesti Ulvilan Pesä-Veikkojen kasvatti. Suurimman osan urastaan hän on pelannut Pesäkarhuissa, muttei koskaan edustusjoukkueessa. Mynämäen Vesan sarjanousussa ja alkutaipaleessa Superpesiksessä hän on ollut tärkeä osa joukkuetta. Porilaistaustaisista pelaajista Oona Liimatainen siirtyi Lapuan Virkiään ja on tällä kaudella pelannut säännöllisesti etenijäjokerina. 17-vuotiaana Tampereelle Sini Mäkelä siirtyi tyttöjen mestaruuden jälkeen Tampereelle Manse PP:n riveihin, ja saman suunnan otti viime kauden päätteeksi myös Miia Puolakka , jonka kasvattajaseuraksi on merkitty Kokemäen Kova-Väki. Puolakka kuitenkin on ollut Pesäkarhujen juniorijoukkueen pitkäaikainen kolmoskoppari. Puolakka pelasi ensimmäisen ottelunsa Superpesiksessä tänä kesänä. 19-vuotias Mäkelä on ollut siirtoonsa tyytyväinen, ja kaikki asiat ovat loksahtaneet kohdalleen. Pelipaikka edustusjoukkueessa on kilpailullinen tontti ja vaatii kärsivällistä työntekoa. Toki Mansen vahvuuteen täksi kaudeksi saapuneet Virpi Hukka ja Emma Sallinen tarjoavat mahdollisuuden oppia lajin huippujen tekemisestä. – Koin tehneeni oikean ratkaisun siinä vaiheessa. Sain opiskelut ja arjen pyörimään Tampereella, vaikka ensimmäisenä vuonna olin aika nuori ja piti harjoitella yksinkin, Mäkelä kertaa. Mäkelä kuuluu nuorten pelaajien nippuun, jotka käyvät pelaamassa Ykköspesistä Hämeenkyrön Räpsässä ja tyttöjen Superpesistä Hyvinkään Tahkossa. – Useampi vuosi on tullut pelattua montaa eri sarjaa, joten tuntuisi vähän hassulta olla vain yhdessä joukkueessa. Nuorena jaksaa vielä ison pelimäärän yhteen kauteen. Onko paluu Pesäkarhuihin mahdollista? – En ikinä sano Porille ehdottomasti ei, sillä onhan minulla siellä tuttuja ja perhettä. Hyvä siellä oli pelata, ja nyt on kiva päästä kohtaamaan vanhoja kavereita eri seuroissa. Katson kuitenkin tämän mahdollisuuden Mansen joukkueessa. Nuorten vaikea nousta edustukseen Pesäkarhujen toiminnassa keskeisenä teemana on ollut pysyvyys, sillä edustusjoukkueen kokoonpano muuttuu maltillisesti vuosien aikana. Samaan aikaan, kun sarjan kärkijoukkueelta odotetaan Suomen mestaruuden voittamista, täytyisi kyetä myös antamaan omille junioreille näytön paikka ja mahdollisuus. Yhtälö ei ole helpoin mahdollinen. – Kaikilla kärkijoukkueilla on tavallaan sama tilanne. Nuorten pelaajien ei ole kovin helppo ottaa paikkaansa edustusjoukkueesta, ja se vaatii paljon kärsivällisyyttä, Österlund arvioi. – Meiltä esimerkkinä voi mainita vaikka Eveliina Tuomisen . Hän olisi halutessaan päässyt jo 16-vuotiaana muualla pelaamaan Superpesistä, mutta hänellä riitti maltti odottaa vuoroaan. Nyt Tuominen on polttolinjamme tärkeimpiä pelaajia, ja sisäpelivastuukin on kasvanut vuosien aikana. Kasvattajakorvauksia siellä ja täällä Tänä kesänä porilaisjoukkueen tilanne on ollut monella tavalla poikkeuksellinen. Pesäkarhut on vuosien ajan hallinnut suvereenisti naispalloilun yleisömäärätilastoissa, ja ymmärrettävästi keskiarvojen muutos alaspäin on ollut naisten Superpesiksessä kaikkein suurin. Poikkeuksellisuutta on silti toiseenkin suuntaan Pesäkarhujen taloudessa. Pesäpallossa on miesten ja naisten Superpesiksessä sekä myös miesten Ykköspesiksessä käytössä kasvattajakorvaukset, joista Pesäkarhut hyötyy enemmän kuin aikoihin. Kasvattajakorvaus tosin ei ole suuruusluokaltaan merkityksellinen kuin poikkeustapauksissa, vaikka Pesäkarhujen voi sanoa siirtyneen nettomaksajasta nettosaajaksi. Seuran puheenjohtaja Vesa Saine ei koe korvauksia ratkaisevan tärkeiksi, vaan ennemminkin jäänteeksi menneiltä vuosikymmeniltä. Naisten Superpesiksessä seura saa kasvattamastaan pelaajasta enintään 1050 euroa tällä kaudella. Summan lopulliseen suuruuteen vaikuttaa tosin se, kertyykö pelaajalle yli vai alle kymmenen ottelua. Lisäksi koronakaudella kasvattajakorvauksista annetaan 25 prosentin alennus, joten enimmäissumma on enää 787,50 euroa. – Esimerkkejä on seuroista, joissa yksi toiminnan tukahduttajista oli korvausten maksaminen, kun oli yksinkertaisesti pakko hankkia lähes kaikki pelaajat muualta. Silloin korvauksiin menee tuhansia euroja kaudessa, Saine toteaa. – Pesäkarhuissa olemme vuosien aikana keskimäärin maksaneet korvauksia kolmesta pelaajasta ja saaneet niitä yhdestä. Tällä kaudella kasvattejamme on Superpesiksessä enemmän kuin koskaan. Pesäkarhut saa korvausta Ruohosta, Lahtisesta, Laxista, Liimataisesta ja Mäkelästä. Korvauksen maksaminen päättyy sen kalenterivuoden alussa, kun pelaaja täyttää 24 vuotta. Kuluva kausi on siis viimeinen, jolloin porilaisseura saa Liimataisen superpesisotteluista korvauksia. Pesäkarhujen tämän kauden joukkueessa on kuusi omaa kasvattia, mutta maksajaksi se ei silti joudu kaikista muualta tulleista. Porilaisseura maksaa kasvattajarahaa ehkä yhdelle koko järjestelmän suurimmista hyötyjistä, Oulun Lippo Junioreille. Lippo Juniorit on onnistunut kasvattamaan valtavan määrän pelaajia sekä miesten että naisten Superpesikseen. Kaudeksi 2018 Poriin saapunut Emilia Linna ja joukkueen tuorein vahvistus Roosa Törmänen ovat oululaisseuran kasvatteja, ja heistä Pesäkarhut vielä maksaa kasvattajakorvauksia. Henna Jukasta (kasvattajaseura Muhoksen Pallo-Salamat), Emilia Itävalosta (Kankaanpään Maila), Susanne Ojaniemestä (Järvenpään Pesis) ja Kaisa-Maija Rosvallista (Rauman Fera) Pesäkarhujen ei enää tarvitse maksaa seuroille. Ei pois Porista ovet paukkuen Rahaa suurempi arvo on sillä, että Pesäkarhut pystyy ohjaamaan uusia pelaajia naisten Superpesikseen. – Ainahan se on vähän kaksipiippuinen asia. Voi kysyä, miksi omille junioreille ei löydy paikkaa meidän edustusjoukkueestamme. Toisaalta olen iloinen siitä, että nuoret ovat rohkaistuneet lähtemään muualle pois omalta mukavuusalueeltaan, Saine miettii. – Kukaan ei tietääkseni ole lähtenyt ovet paukkuen, ja sitten kun tapahtuu muutoksia, on hyvä, että heillä on jo kokemusta Superpesiksestä. Kuluvalla kaudella Pesäkarhut on käyttänyt nuoria lupauksia edustusjoukkueen matkassa. Jo aiemmin Superpesiksessä debytoinut Lotta Nummikari pelasi ensimmäisen täyden ottelunsa lukkarina. Hänen lisäkseen avauspelinsä kävivät pelaamassa myös Emilia Mattila , Sanni Huhtala ja Kankaanpään Mailajunioreista kaksoisedustuksella vieraillut Tiia Peltonen . Pesäkarhujen kasvatit Superpesis-kaudella 2020 Mynämäen Vesa: Lotta Lax: 3 ottelua, 0 lyötyä, 0 tuotua, Jaana Marjamäki-Kekola (virallinen kasvattajaseura Ulvilan Pesä-Veikot): 13 ottelua, 7 lyötyä, 0 tuotua. Rauman Fera: Fanny Lahtinen: 12 ottelua, 1+3 lyötyä, 4 tuotua, Meea Lehtinen: 12 ottelua, 2 lyötyä, 7 tuotua, Julia Ruoho: 6 ottelua, 1 lyöty, 0 tuotua. Lapuan Virkiä: Oona Liimatainen: 10 ottelua, 1 lyöty, 8 tuotua. Manse PP: Sini Mäkelä: 5 ottelua, 4 lyötyä, 3 tuotua, Miia Puolakka (virallinen kasvattajaseura Kokemäen Kova-Väki): 1 ottelu, 1 lyöty, 2 tuotua.