Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Pori Jazz

Pariskunta asui omatekoisessa kodissa Thaimaan rannikon edustalla – uhkana pahimmassa tapauksessa kuolemantuomio

Yhdysvaltalainen mies ja hänen tyttöystävänsä ovat joutuneet kahnaukseen Thaimaan valtion kanssa, kertoo BBC. Pari asui hetken omatekoisessa koppikodissa maan rannikon tuntumassa Phuketin edustalla. Asuinsija on rakennettu 20-metrisen rakennelman päälle. Viranomaisten mukaan koppi sijaitsee maan aluevesillä noin 12 mailin (19,5 kilometrin) päässä rannikolta, parin mukaan kansainvälisellä merialueella 13 mailin (21 kilometrin) päässä rannikolta. Chad Elwartowski ja Supranee Thepdet ovat piiloutuneet maan viranomaisilta sen jälkeen, kun Thaimaan merivoimat sanoi heidän uhanneen maan suvereniteettia. Viranomaisten mukaan rakennukselle ei ole pyydetty lupaa. Armeija pohtii seuraavaksi maan muiden viranomaisten kanssa jatkotoimia. Mikäli pari todetaan syyllisiksi Thaimaan lakin rikkomiseen, he voivat pahimmillaan saada elinkautisen tai kuolemantuomion. Taustalla vapaudentavoittelu Elwatorski on aiemmin työskennellyt ohjelmistotuotannossa Yhdysvaltain asevoimissa, kertoo BBC. Hän on nyttemmin investoinut virtuaalivaluutta bitcoiniin. Pariskunta kuuluu kansainväliseen verkostoon, joka rakentaa asumuksia kansainvälisille merialueille, jotta niiden asukkaat eivät olisi minkään valtion alaisia. Thaimaan rannikolla sijaitseva koti ei ilmeisesti ole pariskunnan rakentama vaan sen taustalla on Ocean Builders -ryhmittymä, joka rahoittaa kyseisiä kohteita. Pariskunta kuitenkin kuuluu ryhmään. Elwartowski on kertonut AFP-uutistoimistolle, että pari piileskelee paraikaa. BBC:n mukaan kansainvälisille merialueille rakennettujen kotien määrästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta aiempia esimerkkejä vastaavasta toiminnasta on olemassa. Vapaudenetsijät ovat perustaneet omia mikrovaltioita esimerkiksi hylätyille öljynporauslautoille.