Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Pesäkarhut valmistautuu toiseen finaaliin rennosti, mutta täysillä: ”Jokaisen täytyy muistaa, mitä osaa”

Tappio on ollut tällä kaudella harvinainen kokemus Pesäkarhuille, eikä finaalisarjan avausottelu ole paras paikka vastoinkäymiselle. Lauantaiseen toiseen osaotteluun joukkue valmistautuu huolellisesti myös henkisesti. Tätä varten valmennusryhmään on kuulunut mentaalivalmentaja Katja Pasanen . Pasasella ei ole vahvaa lajitaustaa, mutta Pesäkarhujen valmennus ei ole ensimmäinen kokemus lajista. – Työn puolesta on tullut seurattua pesäpalloa ennenkin, mutta ei se ole lajina ollut missään erityisasemassa. Tykkään seurata kaikkea urheilua. Koko naisurheilun puolesta on ollut hienoa nähdä, kuinka tiiviisti ihmiset elävät joukkueen mukana. HPK-kiekkonaisten päävalmentajana toimiva Pasanen oli ottelussa paikalla jo keskiviikkona ja lähtee joukkueen matkaan myös lauantaina. – Sovitusti olen läsnä loppuotteluissa niin paljon kuin ikinä pystyn. Etukäteen tiesimme, että näistä peleistä tulee äärimmäisen tiukkoja, Pasanen kertoo. – Pelaajat tulevat niin halutessaan nykäisemään minua hihasta ihan samalla tavalla kuin fysiikkavalmentajaakin. Kokemuksen merkitys Pesäkarhujen pelaajat ovat yksi toisensa jälkeen kiitelleet joukkueen ilmapiiriä ja kertoneet, kuinka kivaa yhdessä on ollut. Asialla on myös kääntöpuolensa, sillä päätavoite on edelleen urheilullinen, Suomen mestaruuden voittaminen. – Alusta asti olemme korostaneet sitä, että kiva ja hauskuus eivät sulje pois sitä, että teemme asiat täysillä ja mahdollisimman hyvin. Rentous auttaa myös parhaaseen tulokseen. Porilaisjoukkueen vahvuuksiin on kuulunut kokemus. Joukkue ei ole kovin paljon muuttunut viime vuosien aikana, ja monella pelaajalla on pudotuspeleistäkin kokemusta pitkältä ajalta. Silti aika moni pelaaja on ensimmäistä kertaa Superpesiksen finaaleissa: Eveliina Tuominen , Emilia Linna , Pinja Arbelius ja Emilia Itävalo . – Kokemuksen merkityksestä on avoimesti puhuttu. Tietyllä tavalla se tuo turvaa, mutta ei se ole sen kummemmin näkynyt päivittäisessä tekemisessä. Pesäkarhujen kannalta on kiusallista, että kokemukseen liittyy ratkaisevien hetkien tappioita, kuten keskiviikon finaaliavauksessa. Tämän välttäminen on Pasasen ja koko valmennusryhmän tärkeimpiä tavoitteita. Jokaisen tapaa olla oma itsensä kunnioitetaan, ja jokainen luennoitsijakin puhuu oman kokemuksensa kautta. – Finaaleissa ei mietitä mennyttä eikä tulevaa, vaan keskitytään yhteen peliin ja yhteen jaksoon kerrallaan. – Pesäpallo on lajina sama, pelataan sitä runkosarjassa tai finaalissa. Jokaisen täytyy vain muistaa, mitä osaa ja pystyä nauttimaan sen toteuttamisesta. Taitoa joukkueessa on niin paljon, kunhan vain pelaajat pystyvät rennosti parhaimpaan suoritukseensa, Pasanen kiteyttää. Kirittäret–Pesäkarhut, 2. finaali lauantaina kello 15. Jim näyttää ottelun suorana lähetyksenä. Kolmas peli pelataan Porissa kello 16. Satakunnan Kansan suora lähetys finaalipäivän aamutreeneistä alkaa sunnuntaina kello 10 osoitteessa satakunnankansa.fi/live