Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Naurun kuuleminen on toki mukavaa, mutta ei pakollista, sanoo Porissa esiintyvä näyttelijä Ulla Tapaninen – ”Löperöstä suorituksesta ei jää kuin paha mieli itselle”

Viime viikolla Lappeenrannassa ja Ylivieskassa. Tällä viikolla Porissa. 64-vuotias näyttelijä ja komedian ammattilainen Ulla Tapaninen ei hätkähdä laukkujen pakkaamista tai kiertävää elämää, sillä hän on kiertänyt Suomea ristiin ja rastiin ammuntojensa parissa jo 25 vuotta. Tai oikeastaan hän on kiertänyt kaikkineen 45 vuotta. Nuorena näyttelijän alkuna Kajaanissa Tapaninen nimittäin kiersi jo erilaisia lavoja, sillä Kajaanin teatteri oli alueteatteri. Nuori Ulla Tapaninen jätti lukion kesken ja lähti alun perin töihin. Työura lavojen ulkopuolella jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä hänet omien sanojensa mukaan melkein haettiin kotoa Kajaanin teatteriin harjoittelijanäyttelijäksi vuonna 1975. Harjoittelu venähti kolmen vuoden mittaiseksi vakipestiksi, ja teatterikorkeakouluun Tapaninen pääsi vuonna 1978. Siitä pitäen se on ollut menoa. – Tämä ammatti valitsi minut enkä minä tätä ammattia. Siihen maailmaan on vaan heittäytynyt ja se on kantanut. Sillä lailla minusta tuli näyttelijä. Ja valmista ei tule koskaan, luojan kiitos. Tämä on ikuista oppimista. Matkoilla Suomi on tullut tutuksi. Ja käynyt myös rakkaaksi. Silti Tapaninen sanoo, ettei yleisöissä ole eroja. – Toki länsisuomalainen on varmasti hieman erilainen kuin itäsuomalainen, mutta ei se minun menoani haittaa yhtään. Ei yleisöjä voi laittaa mihinkään paremmuusjärjestykseen. Yleisölle kun antaa kaikkensa, niin siltä myös saa valtavasti energiaa ja vuorovaikutusta. Eikä se välttämättä ole mitään röhönaurua. Niin, nauru. Tapaninen saa naurattamisesta elantonsa, mutta toteaa itse nauravansa ääneen vain aniharvoin. Huvittua hän kyllä voi. Hymähdelläkin, toki. Viimeksi juuri telkkarista tulleille huonoille kotivideoille. Onko siis vahingonilo se paras ilo, naurun ammattilaisellekin? – Onhan sitä onneksi paljon muitakin iloja kuin vahingonilo. Tapaninen myöntää, että naurun kuuleminen lavalle on esiintyjän vinkkelistä toki mukavaa, mutta pakollista se ei ole. Yleisönsä on opittava tuntemaan. Vaikka kukaan ei nauraisi hauskaksi tarkoitetussa kohdassa, ei se tarkoita, että kaikki olisivat salissa nukahtaneet. Yleisönsä vaistoaa kyllä. – Vanhempi veljeni on sellainen ihminen, että hän ei naura juuri koskaan millekään ääneen. Hän oli ollut kerran katsomassa esitystäni ja tivasin sitten häneltä, että noh, olit katsomassa etkä nauranut kertaakaan. Kyllä minä nimittäin tunnistaisin hänen naurunsa. Veljeni totesi siihen, että kyllä suomalainen mies voi elää täysipainoisen elämän nauramatta kertaakaan ääneen. Minusta se oli vaan hyvä lausunto siitä, ettei aina tarvitse röhöttää, jotta olisi todistettavasti hauskaa. Voi nauraa myös sisäänpäin. Se on jokaisen oma asia, miten asioista huvittuu. Muuta reseptiä naurattamiseen tai komediaan monien roolien lady ei sitten osaakaan antaa. Komedian tekemistä ei Tapanisen mielestä voi kääntää päälle kuin hellaa tai seurata kuin paisto-ohjetta, jolla näin ja näin tekemällä saisi aina pitelemätöntä komediaa aikaiseksi. Mutta asiassa on myös lohdullinen puolensa: komediaa voi oppia. Naurattamaan voi opetella. Tarvitsee vain harjoitella. – Varmaan komedia onnistuu hieman paremmin, jos on jonkinlaista luontaista taipumusta siihen, mutta olen sitä mieltä, että harjoitus tekee mestarin tässäkin asiassa. Ihan niin kuin missä tahansa. Tapaninen vertaa komediaa luistelijan tai urheilijan uraan: pitää olla lahjoja, mutta pääasiassa pitää harjoitella, harjoitella ja taas harjoitella. Etsiä sitä omaa tapaansa. Ei se valmiina mistään tipahda. – Sama se on komediassa, pitää olla ahkera. Kyllä naurattaminen on kovan harjoittelun tulos ja Siperia opettaa. Mikä se luontainen taipumus sitten on? Miksi esimerkiksi Tapaninen itse on solahtanut mutkattomimmin juuri komediaan? Jaa-a, vastaa konkarinäyttelijä. – Miksi kaakao on hyvää? No kun se maistuu hyvältä. En mä osaa sitä tarkemmin analysoida, miksi komedia on ollut mulle läheisin laji. Komedia on sellainen kiehtova juttu, että mitä helpommalta ja kepeämmältä se katsojille näyttää, niin sitä saakutillisempi työ siinä on ollut tehdä se kevyen näköiseksi. Prosessi on sellainen, että jos siitä kuivin jaloin maaliin selviää, niin tietää kyllä, minkä myllyn läpi on itse käynyt. Töitä on tehty. Lava-ammunnoista on menossa jo kuudes jatko-osa. Tapanisen mukaan konsepti on hyvinkin yksinkertainen, mutta kummallisen toimiva. Naishenkilö tulee lavalle ja alkaa pälättää aiheesta jos toisestakin. Kysymys on lavakomiikasta, -huumorista, suoraan yleisölle suunnatusta monologista. Jos sen irrottaisi ympäristöstään, suomalaisesta yhteiskunnasta ja pälättävästä henkilöstä, ei se varmaan enää samalla tavalla toimisikaan, Tapaninen tuumii. Mikä sitten on esityssarjan pitkäikäisyyden salaisuus? – Minähän se olen, kun vielä hengissä olen. Se on varmaan yksi. Ja aika suomalaisia juttuja siinä on, ja sivutaan tätä hullua maailmaakin. Aiheet ovat sellaisia, että suomalaiset samaistuu ja huvittuu ehkä vähän samoista asioista kuin esittäjänsäkin. Tapanista ei kuitenkaan parikymmenvuotinen ammuntaura kyllästytä. Päin vastoin. Lavalle mennään edelleen nöyränä. Ja antamaan sataprosenttinen suoritus. – Jokainen esitys on paikalle tulleelle yleisölle ensi-ilta. Sen pyrin pitämään joka kerta mielessäni. Löperöstä suorituksesta ei jää kuin paha mieli itselle. Puusta katsoen voisi kuvitella, että sata lasissa meneminen alkaisi jossakin vaiheessa uuvuttaa. Höpönpöpön, vastaa näyttämön ammattilainen. Tapaninen kokee, että esitys olisi paljon raskaampi vetää puolivaloilla läpi, kuin se, että antaa kaikkensa. Eikä kaikkensa antaminen silti tarkoita sitä, että aina sujuisi täydellisesti. Mokaan ei saa kuitenkaan jäädä makoilemaan. – Jos moka tulee, niin ei muutako eteenpäin vaan ja siitä täytyy sitten selvitä jollakin konstilla niin, ettei yleisö sitä mokaa oikeastaan edes huomaakaan. Ei siinä auta sitä jäädä märehtimään tai luovuttamaan. Eihän ne periksi anna tuolla ne urheilijatkaan, ne jatkaa vaan.