Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Kahdella veitsellä aseistautunut mies rikkoi ikkunan, syyti tappouhkauksia ja pyrki sisään – sama mies tuomittiin aiemmin naisparin uhkailusta

Naispariin kohdistuneesta törkeästä kotirauhan rikkomisesta, laittomasta uhkauksesta ja kunnianloukkauksesta viime vuoden maaliskuussa tuomittu porilainen mies syyllistyi samansisältöisiin rikoksiin jo muutamia kuukausia ennen lyhyeen ehdolliseen vankeusrangaistukseen johtaneita tekoja. Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi 41-vuotiaan miehen 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä kotirauhan rikkomisesta, laittomasta uhkauksesta, toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta sekä vahingonteoista. Käräjäoikeus päätyi ehdolliseen vankeusrangaistukseen, koska nyt syytteisiin johtaneet teot olisi voitu käsitellä aiemman tuomion yhteydessä. Epäillyn (s. 1978) syyksi luetut rikokset kohdistuivat eri asianomistajiin kuin aiemmassa tapauksessa. Vakavin teoista sattui heinäkuussa 2018 Porin 5. kaupunginosassa, kun kahdella pitkäteräisellä veitsellä aseistautunut epäilty rikkoi asianomistajan asunnon ikkunan, yritti tunkeutua sisälle ja lateli tappouhkauksia. Epäilty on jo ilmoittanut tyytymättömyyttä uuteen tuomioonsa. Hän valitti hovioikeuteen myös aiemmasta tuomiostaan. Hovioikeus päätyi tuoreessa ratkaisussaan alentamaan tuntuvasti käräjäoikeuden kahdelle naiselle määräämiä kärsimyskorvauksia. Hovioikeus määräsi, että epäilty maksaa kummallekin uhrilleen korvauksia 1 200 euroa. Käräjäoikeus tuomitsi epäillyn maksamaan toiselle naiselle 2 800 ja toiselle 1 800 euroa. Hovioikeus perusteli ratkaisuaan sillä, että kyse oli yhdestä tapahtumakokonaisuudesta. Laiton uhkaus oli vakavin teko ja aiheutti eniten kärsimystä, eivätkä törkeä kotirauhan rikkominen ja kunnianloukkaus enää merkittävästi lisänneet tätä kärsimystä.