Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu MM-kiekko Eurovaalikone Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Metsä Group suunnittelee Raumalle 200 miljoonan euron sahainvestointia - tuo sata työpaikkaa, tuotanto käynnistyy 2022 kesällä

Rauma Metsäteollisuuskonserni Metsä Group on ilmoittanut osavuosikatsauksessaan suunnitelmasta investoida Raumalle uuteen sahalaitokseen. Yhtiö toteaa katsauksessaan tytäryhtiönsä Metsä Fibre Oy:n käynnistäneen Rauman uuden mäntysahan hankesuunnittelun vuoden ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen. Yhtiön tiedotteen mukaan sahan arvioitu tuotanto olisi noin 750 000 kuutiometriä vuodessa. Se on kapasiteeltiltaan Suomen suurin ja suurimpia yksilinjaisia tuotantolaitoksia maailmassa. Sahalaitos varustetaan uusimmalla teknologialla ja tietotekniikan hyödyntäminen on tarkoitus nostaa uudelle tasolle. Sahainvestoinnin kustannusarvio on noin 200 miljoonaa euroa. Sahalaitoksen välitön työllistävä vaikutus on noin 100 henkilöä. Tuotanto, puunhankinta, kuljetukset ja muut oheistoiminnat antavat työtä yhteensä noin 500 henkilölle. Sahalaitoksen rakennusvaiheen työllisyysvaikutus arvioidaan olevan noin 1 500 henkilötyövuotta. Metsä Fibre Oy:n sahatuotannon ja puunhankinnan ohjauksen johtaja Jani Riissanen sanoo lopullisen investointipäätöksen varmistuvan vuoden 2020 alkupuolella. Tämä aikataulun toteutuessa uusi saha valmistuu tuotantoon kesällä 2022. Suomesta hankittavan tukin käyttö sahalla olisi noin 1,5 miljoonaa kuutiota vuodessa. Uusi sahatavaratuotanto myytäisiin pääasiassa eurooppalaisille sekä aasialaisille asiakkaille. Jani Riissasen mukaan Raumalla on monta etua puolellaan sahan sijoituspaikkana. Saha voi hyödyntää tuotannossaan sellutehtaan perusrakenteita ja ylijäämäenergiaa esimerkiksi sahatavaran kuivaukseen. Sellutehdas voi hyödyntää puolesta tukkien sahauksesta ylitse jääviä puun pintaosia, jotka ovat tärkeä ainesosa pitkäkuituisen armeeraussellun valmistuksessa. Kuori ja muu ylijäämäpuu on hyödynnettävissä energiantuotannosta. Suunnitelmana on, että raakapuu hyödynnetään kokonaisuudessaan tontilla ja portista menee ulos vain valmiita tuotteita. Projektijohtaja Harri Haapaniemi kertoo uutta sahaa suunniteltavan parhaalle saatavissa olevalle tuotantoteknologialle. Tavoitteena on kasvattaa sahausnopeus noin kolminkertaiseksi nykyisiin sahoihin verrattuna. Laitoksen tuotannon ohjaukseen tulee myös uutta teknologiaa, muun muassa konenäkötekniikkaa ja -sovelluksia. Rauman lisäksi Metsä Fibre suunnittelee investointeja Kemin uuteen biotuotetehtaaseen ja Metsä Boardin Ruotsissa sijaitsevan Husumin sellutehtaan uusinnan ensimmäiseen vaiheeseen. Metsä Fibre käynnisti tämän vuoden alussa noin 20 hehtaarin kallioalueen louhinnan Rauman sellutehtaan tontin laajennukseksi.