Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Wada löysi Venäjän dopingdatasta ”epäjohdonmukaisuuksia” – pääsy Tokion kisoihin voi olla uhattuna

Maailman antidopingtoimisto Wada on löytänyt ”epäjohdonmukaisuuksia” Venäjän toimittamasta laboratoriodatasta. Venäläisillä on kolme viikkoa aikaa antaa vastineensa asiassa, Wada kertoi maanantaina. Venäjä suljettiin vuoden 2018 Pyeongchangin talviolympialaisista dopingin takia. Wada on aiemmin varoittanut, että se turvautuu "ankarimpiin rangaistuksiin", jos laboratoriodata todetaan käsitellyksi. Venäjää voi uhata sulkeminen ensi kesän Tokion kesäolympialaisista. –  Moskovan laboratoriodatan oikeellisuuden varmistaminen oli yksi tärkeimmistä asioista liittyen (Venäjän antidopingtoimikunta) Rusadan toimintaoikeuksien palauttamiseen, Wada tiedotti hallituksensa kokouksen jälkeen. Wada poisti vuonna 2015 Rusadalta ja Moskovan dopinglaboratoriolta testausvaltuudet maan valtiojohtoisen dopingjärjestelmän paljastuttua. Päätös johti useissa lajeissa venäläisten urheilijoiden sulkuun kansainvälisistä kisoista.