Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Ihminen jäi junan alle Helsingin Pasilassa – junaliikenne jouduttiin katkaisemaan

VR vahvistaa, että junaliikenne Helsinkiin ja sieltä pois jouduttiin katkaisemaan onnettomuuden takia torstaina kello 9.50. – Henkilövahingon vuoksi liikenne oli poikki. Nyt sitä ollaan käynnistämässä, viestintäpäällikkö Taina Kuitunen VR:ltä kertoi puoli kymmenen jälkeen aamupäivällä. Kuitunen kertoo pelastustoimien kestäneen noin 45 minuuttia. Turman vuoksi lähijunien A-, P-, E-, U-, sekä Turun suuntaan menevien kaukojunien liikennöinti jouduttiin keskeyttämään. I-junat ajettiin puolestaan ajettiin Kannelmäkeen, jossa ne käännettiin takaisin Helsinkiin. Helsingin poliisi kertoo, että junan alle jäänyt henkilö loukkaantui tilanteessa ja hänet on kuljetettu sairaalahoitoon.