Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Mielipide: Porin ja Rauman yhteistyö jäänyt vitsin tasolle – Satakunnan kunnat elävät liikaa omaa elämää ja yhteistyö kärsii

Porin ja Rauman suhteista on vuosien mittaan kerrottu paljon vitsejä. Kun olen ollut mukana politiikassa ensin aktiivisesti yli kolme vuosikymmentä ja nyt vuosikymmenen pelkkänä seuraajana, voin kokemuksesta sanoa, että vitsit ovat vitsejä, mutta todellinen yhteistyö tai paremminkin sen puute, on ollut suuri ongelma. Ongelman ydin on se, etteivät raumalaiset koe itseään satakuntalaisiksi. Konkreettisimmin tämä tuli esille 1980-luvulla, kun ehdotus Satakunnan läänin perustamisesta saatiin eduskunnan käsittelyyn. Rauman kaupunki vastusti sitä. Rauman kaupunginhallituksen päätöksen mukaan Rauma vastusti Satakunnan lääniä, mutta jos se perustetaan, Rauma halusi kuulua Satakunnan lääniin. Ongelman ydin on se, etteivät raumalaiset koe itseään satakuntalaisiksi. Esitys Satakunnan, Pirkanmaan ja Kainuun läänien perustamisesta tuli äänestykseen eduskunnan täysistunnossa vuonna 1985. Hallituksen ehdotus hävisi kahdella äänellä ja muun muassa satakuntalaiset kansanedustajat Anssi Joutsenlahti ja Lea Mäkipää äänestivät Satakunnan läänin perustamista vastaan. Ei ole väärin väittää, että tästä alkoi Satakunnan kehityksen alamäki. Monet satakuntalaiset kunnat siirtyivät vähitellen Pirkanmaalle ja Satakunta on menettänyt alueitaan ja asukkaitaan. Samalla tietysti kansanedustajien määrä on supistunut niin, että itsenäinen Satakunnan vaalipiiri alkaa olla uhattuna. Kun omaa lääniä ei saatu, hautautuivat samalla toiveet Satakunnan yliopistosta ja valtion hallinnosta. Jos Satakunnan ja Pirkanmaan läänit olisi perustettu, käsitykseni on, että meillä olisi Suomessa edelleen lääneihin perustuva hallinto. Pori ja Rauma muodostavat yli puolet Satakunnan väkiluvusta. Voisi sanoa, että yhteistyön heikkous on koko Satakunnan ongelma, ei pelkästään Porin ja Rauman. Pori, Rauma ja muu Satakunta elävät omaa elämäänsä. Uusia ideoita ei maakunnan kehittämiseksi juuri ole ehdotettu. Ja jos joku esittää uuden idean, se ammutaan alas. Näin maakunnan kehitys polkee paikallaan tai jopa taantuu. Pahimpien ennusteiden mukaan Satakunnan asukasluku putoaa 25 000 henkilöllä vuoteen 2040 mennessä. Tämän ennusteen mukaan kaikki kunnat menettäisivät asukkaita. Nyt luulisi kellojen jo soivan uusien ideoiden ja entistä paremman yhteistyön puolesta. Yhteistyö on voimavara, josta voidaan uutta energiaa rakentaa, eikä maksaisi mitään. Mikko Elo Valtiopäiväneuvos, Pori