Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Porilainen kulttuurivaikuttaja Ilari Koivunen päätti rankkojen vaiheiden jälkeen kääntyä ortodoksisuuteen – "Ilman uskoa minun olisi tunnustettava, ettei Lauri-veljeni ole missään"

Kun Ilari Koivunen 31 vuotta sitten syntyi, kaikki ei mennyt aivan kuten piti. Poikia oli äidin vatsassa kaksi, ja kuten monikkoraskauksissa helposti tapahtuu, vauvat alkoivat pyrkiä maailmaan liian aikaisin. Surullisestihan siinä kävi: pieni Lauri menehtyi. Henkiin jääneen Ilarin keuhkot eivät olleet kehittyneet vielä kunnolla, joten hän kärsi hapenpuutteesta ja sai cp-vamman, joka jäi vaikeuttamaan hänen liikkumistaan sekä hieman näkökykyä. Yhteyttä kaksoisveljeensä Ilari Koivunen ei kuitenkaan menettänyt, vaikka veli kuoli. – Tunnen Laurin läsnäolon. Hän on aina kanssani, Koivunen sanoo varmana. Koivuset eivät antaneet pojan cp-vamman häiritä elämää. Poika sai touhuta ja harrastaa, eikä häntä paapottu turhanpäiten. 5–6-vuotiaana Ilari pääsi elämänsä ensimmäisen kerran teatteriin, ja pikkupoika ihastui kertaheitolla. Tämä on ihanaa, ja tuonne lavalle minäkin haluan! Jokusia vuosia piti kuitenkin odottaa, ennen kuin teatteriharrastus pääsi kunnolla käyntiin. Ilari Koivusen äiti bongasi kaupan ilmoitustaululta lappusen, jossa kerrottiin viikonlopun mittaisesta teatterileiristä. Ilari meni mukaan ja tykkäsi tuosta touhusta niin, että leirin loputtua aneli ohjaaja Reetta Vehkalahdelta seuraavaa: – Hyvä ohjaajatäti, vaikka minä istun pyörätuolissa, voinko silti tulla mukaan Anniksen teatterikerhoon? Koivunen sai luvan, ja siitä alkoi hänen harrastajateatterilaisen uransa. Hän kävi Anniksella, mutta vartuttuaan hän lähti myös Meri-Porin lukioon ilmaisutaidon linjalle. – Teimme lukion kolmannella päättötyönä Hamletin . Esitin näytelmässä Hamletin äitiä Gertrudea, Tämä johtui siitä, että Shakespearen näytelmissähän on valtavasti miesrooleja, mutta vähän naisrooleja. Lukion ilmaisutaidon ryhmässä taas oli taas reilusti enemmän tyttöjä kuin poikia. Koska näytteleminen on monen mielestä "homojen hommaa", ohjaaja antoi miesroolit tytöille ja toisinpäin, Koivunen naureskelee. Lukion ja Anniksen lisäksi Ilari Koivunen on näytellyt myös Porin kansalaisopiston näytelmäryhmä Monikasvoissa ja Vihreässä teatterissa. Hän on esittänyt myös monologinäytelmän suljetulle ryhmälle Porin teatterin pienellä näyttämöllä. Monologinäytelmät, joita Koivunen on esittänyt, ovat olleet Soila Ojasen kirjoittama Asennevamma sekä Ilari Koivusen itsensä ja Erja Lehtosen tekemä Mies eikä hiiri . Jälkimmäinen näytelmä kertoo vammaisten seksuaalisuudesta. – Meillä on Erjan kanssa aina pientä kiistaa siitä, kumpi näytelmän on kirjoittanut. Minä kerroin näytelmän sisällön, jonka Erja litteroi, Koivunen tarkentaa. Häntä kiinnostaisi tällä hetkellä kirjoittaa Mies eikä hiiri -näytelmälle jatko-osa. Unelmien täyttymys olisi kirjoittaa myös vammaisten toiseutta kosketteleva näytelmä. – Kävin taannoin katsomassa Rakastajat-teatterissa näytelmän Musta, mustempi, romani. Siinä Kai Tannerin esittämä hahmo puhui siitä, miten tuntee olevansa sisältä valkoinen, vaikka onkin romani. Samaistuin tuohon ajatukseen: en minäkään tunne olevani vammainen, vaikka ympäristö usein määrittelee minut ensimmäiseksi juuri vammaisuuden kautta. Vaikka Ilari Koivunen haaveileekin saavansa tehdä vielä teatteria, lavalle hän ei enää hingu. Mieluummin hän ohjaisi, käsikirjoittaisi ja vetäisi nuorille teatteripajoja. Näytteleminen jäi Koivuselta muutama vuosi sitten, kun jo nuorempana vaivanneet mielenterveysongelmat nousivat taas pintaan. Samalla Koivunen huomasi itsestään ikävän ilmiön. – Tajusin, että minähän olen alkoholisti! Olin iltaisin humalassa ja päivisin krapulassa. Saatoin pahimmillaan juoda illassa kymmenen tölkkiä olutta, ja se on paljon näin pienen kokoiselle ihmiselle. Koivunen sai apua juomisongelmaansa, mutta samalla mielessä velloneet ikävät ajatukset nousivat taas pintaan. – Olen aiemminkin kahlannut syvissä vesissä. Vaikka jo ihan nuorena halusin tulla näyttelijäksi, teini-iässä ajattelin, että ryhdyn papiksi. Jossain vaiheessa kuitenkin olin niin vihainen elämälle, että menetin myös uskoni jumalaan. Usko on kuitenkin vuosien saatossa palautunut vähitellen, ja tänä pääsiäisenä se vahvistui entisestään Koivusen seuratessa televisiosta ortodoksista liturgiaa. Ortodoksisuus oli kiinnostanut häntä jo nuorena. – Olen kyllä käynyt vuosien varrella läpi kaikki lohkot ja lahkot, mutta nyt vasta ymmärsin kunnolla, että ortodoksinen kirkkohan on ihaninta maailmassa vuosisataisine perinteineen! Haluan kääntyä ortodoksiksi ja palvella kirkkoa vaikka diakonina. – Ilman uskoa minun olisi myös tunnustettava, ettei Lauri-veljeni ole missään, ja ettei minua itseänikään odota kuoleman jälkeen mitään muuta kuin tyhjyys. Sitä en halua. "En minäkään tunne olevani vammainen, vaikka ympäristö usein määrittelee minut ensiksi vammaisuuden kautta. Porilainen 31-vuotias taiteilija. On näytellyt ja käsikirjoittanut, haluaisi myös ohjata. On tehnyt Satakunnan Työ -lehteen kulttuuriarvosteluja. Julkaissut 18-vuotiaana runokokoelman. Syntynyt Tiilimäellä, muuttanut pienenä Leppäkorpeen. "Muutin 18-vuotiaana kauhealla paukkeella omilleni, mutta puolentoista vuoden kuluttua tein paluun lapsuudenkotiin". Nyt asunut jo yhdeksän vuotta omillaan Porin keskustassa Validia-talossa. Harrastaa lukemista ja musiikin kuuntelua. Ei seurustele tällä hetkellä. "Minulla on niin kiire tämän jumalasuhteen kanssa, etten voi sekoittaa siihen mitään seurustelukumppania".