Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Emma Kimiläisen kilpakumppanit vaikeuksissa – naisten formulasarjan palkkioilla ei pitkälle pötki: ”Yritämme tukea”

– Tämä tauko voi olla minulle jopa hyvä asia, ainakin ensimmäisiin harjoituksiin asti. Näin toteaa makean naurun kera suomalainen formulakuljettaja Emma Kimiläinen . Naiskuljettajille perustetun W Seriesin toinen kausi on yksi monista koronaviruksen hamaan tulevaisuuteen siirtämistä urheilusarjoista. Se ei silti tarkoita kaiken loppua, Kimiläinen muistuttaa. Kimiläinen on tullut tunnetuksi iloisena ja positiivisena persoonana. Vaikka globaali yleisilme ihmiskunnalla taipuu tällä hetkellä synkempiin sävyihin, 30-vuotias suomalaiskuljettaja puskee eteenpäin optimistisuuden kautta. Viesti on selvä. – Nyt ei saa lamaantua. Tällä hetkellä huomaa hyvin ihmisten luonteenpiirteiden eroavaisuudet. Se heijastuu yritysmaailmaankin. Toiset vetävät ”pussin päähän” ja piiloutuvat, toiset taas tarttuvat ennakkoluulottomasti uusiin haasteisiin ja kokeilevat rohkeasti uusia tapoja toimia ja yrittää, Kimiläinen kuvailee Iltalehdelle. Kimiläinen painottaa ihmisten terveyden ajavan kaiken muun edelle. Koronaviruksella tulee olemaan pitkäaikaisia vaikutuksia, mutta positiivisuudesta ei kannata hädän hetkellä tinkiä. W Series -kauden lykkäys ei ole suurin Kimiläisen urallaan kokemista haasteista. Se luo perspektiiviä. – Joskus on käynyt niin, että sarja, johon olen ilmoittautunut, on kaatunut alta pois. Olen joutunut kohtaamaan useaan kertaan uhan urani lopusta. Aina olen silti selvinnyt. Koronavirus on kasvanut terveydellisen uhkan lisäksi taloudelliseksi möröksi ja sosiaalista elämää rajoittavaksi häiriötekijäksi. Joskus asiat eivät tapahdu niin kuin itse haluaa. Aina on kuitenkin mahdollista löytää uusia tapoja tuttujen ongelmien ratkaisemiseksi. – Ei mikään tähän koronavirukseen lopu, kyllä tästä selvitään. Vanhoja asioita voi tehdä edelleen, mutta uudella tavalla. Ystäviä voi nähdä ruudun välityksellä, treenata voi kotona ja ruokaa voi tilata edelleen kotiin, Kimiläinen muistuttaa. Whatsapp laulaa Ajotaukoa on kuitenkin edessä, siitä ei pääse yli eikä ympäri. – Toukokuun alussa oli tarkoitus ajaa ensimmäiset testit Espanjassa, ensimmäisen kisaviikonlopun piti olla toukokuun lopussa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan W Seriesin kahdeksan kilpailun mittainen toinen kausi oli tarkoitus ajaa Saksan vakioautosarja DTM:n yhteydessä, poikkeuksena kauden kaksi viimeistä mittelöä. USA:ssa ja Meksikossa oli tarkoitus ajaa formula ykkösten oheisluokkana. Kalenterineuvotteluita käydään yhä, joten uudistunutta ajo-ohjelmaa joudutaan vielä odottamaan. W Seriesin erottaa monista muista sarjoista sen lämminhenkisyys. Kuljettajat ovat kuin yhtä suurta perhettä, yhteisine motorhomeineen ja kuskilta toiselle kiertävine mekaanikoineen. Vaikka Kimiläinen ei pääsekään näkemään muita kollegoitaan kasvotusten vielä aikoihin ei yhteisöllisyyden liekki ole sammunut. – Meillä kuskeilla on oma Whatsapp-ryhmä, joka huutaa viestejä jatkuvalla tahdilla. Siellä keskustellaan luonnollisesti nykytilanteesta, mutta tunnelma pyritään pitämään kevyenä. Kuulumisten vaihtamisen lisäksi siellä jaetaan runsaasti meemikuvia, Kimiläinen naurahtaa. Sarjan osallistujalistalta löytyy kuljettajia sekä Italiasta että Espanjasta, koronaviruksen erityisesti runtelemista maista. Paikoin huolestuttaviksi äityneet viestit eivät ole kuitenkaan näkyneet ryhmäkeskustelussa. Henki on ollut hyvä myös Italian ja Espanjan kollegoilla. – Välillä keskustelemme, mitä kukin meistä käy tällä hetkellä lävitse. Mutta lähinnä se on huumoripohjaista eikä niin vakavaa. Kaikkia meitähän tämä nykytilanne ottaa päähän. Palkintorahat Viime vuonna alkaneeseen W Series -sarjaan luotiin muista huippuluokan moottoriurheilusarjoista eroava palkintorahasysteemi. Ajaminen oli kaikille kuljettajille ilmaista, minkä lisäksi jokaiselle sarjaan hyväksytylle maksettiin. Lisätienestejä kuljettajat kuittasivat menestyksen mukaan. Sarjan mestaruuden 2019 nimiinsä vienyt Jamie Chadwick kuittasi tittelistään 500 000 dollaria, viidenneksi sijoittuneen Kimiläisen rahapussi kasvoi 90 000 dollarin verran. Sarjan tyvipäähän sijoittuneille maksettiin vuodesta 7 500 dollarin korvaus. Sillä ei pitkälle pötkitä. – Taloudellisesti tämä on vaikuttanut moneen, varsinkin kun muutkin tulonlähteet ovat tällä hetkellä poissa laskuista. Yritämme tukea toisiamme henkisesti, Kimiläinen kertoo. Omasta tilanteestaan suomalaiskuski ei ole huolissaan. – Ei tämä ole arjen pyöritykseen juurikaan vaikuttanut, siinä mielessä olen onnellisessa asemassa. Jos koko kausi jäisi ajamatta, niin sitten asiaa täytyisi miettiä ehkä hieman enemmän. Mutta en jaksa uskoa niin tapahtuvan. Perstuntuma puuttuu Tulevaan kisakauteen valmistautuminen on venynyt Kimiläisen osalta pitkäksi harjoittelukaudeksi. – Tällä hetkellä ei voi tehdä juuri mitään muuta kuin treenata fysiikkaa. Se onnistuu hyvin kotoa käsin, täältä löytyy kahvakuulaa, käsipainoja, vastuskuminauhoja ja kaikkea tarpeellista, Kimiläinen toteaa. Sen sijaan ajotuntuman ylläpitämistä simulaattorin avulla Kimiläinen karsastaa. Häntä lienee siis turha odottaa nähtävän erilaisissa virtuaaliajotapahtumissa, joissa todellisten ratojen kilpakuskit ovat viime viikkoina sankoin joukoin esiintyneet. – En omista minkäänlaista simulaattoria, taidan olla Nintendo-sukupolvea. Toki jos W Series järjestää oman eurheilukilpailun niin otan innolla haasteen vastaan. Siinähän sitä samalla kehittyisi, Kimiläinen toteaa. – Simulaattorilla ajaminen perustuu ennen kaikkea silmä-käsikoordinaatioon, mutta minun ajaminen perustuu enemmän perinteiseen ”perstuntumaan”. Haluan kropan tuntevan g-voimat ja radan fyysiset ominaisuudet, niitä simulaattori ei tarjoa. Toki Kimiläinenkin käyttää simulaattoria kisaviikonloppujen yhteydessä. – Sen avulla voi paitsi opetella ratoja, myös testata säätömuutoksien toimivuutta. En ole kuitenkaan löytänyt kovin suurta hyötysuhdetta itselleni näistä vehkeistä. Pitkän ajotauon jälkeen takaisin ajohommiin palaaminen ei huoleta Kimiläistä. Hyppäyksiä kilpa-auton puikkoihin kylmiltään hän on kokenut ennenkin, esimerkiksi juurikin vuosi sitten. Paluu formulan puikkoihin tapahtui kymmenen vuoden tauon jälkeen. Vauhti riitti silti helposti sarjan kärkikahinoihin. – Yksi suurimpia etujani on nopeasti rytmiin pääseminen ja suorituskyvyn löytäminen. Niinpä jos kauden alkaminen venyy pitkälle syksyyn, voi tästä tauosta olla jopa hyötyä minulle. Joustoa kotioloihin Kimiläisen arki on tällä hetkellä monen muun suomalaisen tapaan hektistä työn ja perheen yhdistämistä. Kotitaloudessa yhteen täytyy sovittaa paitsi oma ja puolison, myös esikouluikäisen tyttären elämä. – Lapsen kanssa aikataulutus on tärkeää. Se helpottaa arjen rullaamista valtavasti, Kimiläinen jakaa oman vinkkinsä. Säännöllisten elämänrytmien ja rutiinien lisäksi myös itsestään huolen pitäminen on tärkeää. Kaikesta selvitään joustavuudella. Kilpakuljettajan työn ohella Kimiläistä ovat pitäneet kiireisinä myös kansainvälisen urheilujohtamisen opiskelut sekä juonto- ja puhekeikat, jotka olisivat jääneet vähemmälle ilman koronavirustakin. – Tarkoitukseni oli muutenkin vähentää niitä ja keskittyä tänä vuonna entistä selkeämmin urheilijan työhöni. Toki mahdollisia puhekeikkoja olen valmis tekemään, jos ne vain ovat aikataulullisesti sopivat. Mutta nyt etenen täysin urheilun ehdoin. Kimiläinen on saanut kotiharjoitteluunsa mukaan kirittäjän, kun oma kuusivuotias tytär touhuaa salilla omia juttujaan. – Hän on sanonut haluavansa tulla isona urheilijaksi, niin kuin äitikin. Eli nyt hän on saanut jo vähän esimakua siitä, millaista urheilijan arki on, Kimiläinen nauraa. Suomalainen autourheilija Syntynyt 8.7.1989 Kilpailee kaudella 2020 naisille tarkoitetussa W Series -sarjassa 2019 Kimiläinen sijoittui sarjassa viidenneksi, kirkkaimpana kruununa voitto Assenin osakilpailusta. Väliin jäi kaksi kilpailua loukkaantumisen vuoksi.