Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Topi Raitasen MM-alkuerästä tuli sekasorto! Suomalainen pomppi kaatuneiden juoksijoiden yli – kärjen vauhti oli liikaa

Topi Raitanen karsiutui miesten 3 000 metrin estejuoksun MM-loppukilpailusta. Dohan kovatasoisissa erissä finaaliin olisi vaadittu huippuaikaa. Jokaisen erän kolme parasta sekä aikavertailun kuusi parasta pääsivät loppukilpailuun. Tällä kaudella oman ennätyksensä juossut Raitanen ei pystynyt siihen vastaamaan ja jäi eränsä kahdeksanneksi. Loppuaika oli 8.32,44. Heti alkumetreillä Raitasen edessä kirmanneet juoksijat kompuroivat, ja suomalainen joutui loikkimaan radalle kaatuneiden kilpakumppanien yli. Hetken päästä rytisi vesiesteen kohdalla. Etiopian Takele Nigate liukastui juuri ennen estettä ja horjahti pää edellä päin estettä. Siitä syntyi ruuhka, ja joukossa juosseet joutuivat hidastamaan vauhtia. Estefinaali juostaan perjantai-iltana.