Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine

Kahden auman sammutustyöt jatkuivat iltamyöhään Biolanilla – ”Yllättävän pitkään täytyy kaivaa, ennen kuin saa sammumaan”

Kaksi palavaa aumaa työllisti pelastuslaitosta Biolanin tehtaalla Eurassa sunnuntaina iltamyöhään. Sammutustöihin osallistui kymmenkunta yksikköä, ja vettä oli kuljetettu joesta iltakuuteen mennessä noin 40 säiliöautollista. Biolan Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Kariniemi arvioi illalla, ettei palosta koitunut suuria vahinkoja. – Palaneissa aumoissa on raaka-ainetta, joten vahingot jäänevät suht pieniksi. Vasta aamulla kuitenkin nähdään, kuinka suuri osuus aumoista lopulta on tuhoutunut, Kariniemi kertoi. Satakunnan pelastuslaitos hälytettiin Biolanille aamupäivällä kello 11.44. Tulessa oli silloin yksi turveauma noin 30 neliömetrin alueelta. Auma paloi kytemällä ja ajoittain liekeillä tuulen tuiverruksessa. – Toinen palo löytyi, kun lähdimme kiertämään muita alueella sijaitsevia aumoja. Palo oli kuorikeaumassa, ja kun aukaisimme pintaa, löivät kahden metrin lieskat läpi, kuvaili päivystävä palomestarin Timo Nurminen . – Molemmat aumat ovat varmaan palaneet sisältä jo aika pitkään. Ilmeisesti tämän päivän tuuli oli se, mikä oli kiihdyttänyt paloja. Teksti jatkuu kuvan jälkeen. Aumoja sammutettiin levittämällä ne auki ja kastelemalla sitä mukaan. Työssä oli mukana kaksi pyörökuormaajaa ja yksi kaivinkone. – Sammutustöihin on osallistunut kuusi säiliöautoa ja neljä sammutusautoa. Vettä on tuotu joesta tähän mennessä noin 40 säiliöllistä, joihin kuhunkin mahtuu 10–15 tuhatta litraa, Nurminen laski hieman ennen kuutta sunnuntaina illalla. Hänen mukaansa aumat ovat Biolanin tehdasalueella turvallisen välimatkan päässä toisistaan eikä leviämisvaaraa ole. Sammutustyöt jatkuivat iltamyöhään. – Yllättävän pitkälle täytyy mennä, ennen kuin saa sammumaan, Nurminen kommentoi puoli yhdeksän aikaan illalla. Muokattu kello 19.19: Lisätty Pekka Kariniemen kommentit. Muokattu kello 20.27 ja 22.07: Päivitetty tieto sammutustöiden jatkumisesta.