Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Syyttäjä vaatii Jukurien puheenjohtajalle Jukka Toivakalle ehdollista vankeusrangaistusta

Syyttäjä vaatii jääkiekkoseura Mikkelin Jukurien puheenjohtajalle Jukka Toivakalle ehdollista vankeutta. Toivakkaa syytetään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja pahoinpitelyn yrityksestä. Syyttäjän mukaan Toivakka kiihdytti vaarallisesti autollaan, uhkasi pysäköinninvalvojaa väkivallalla ja yritti ajaa tämän päälle. Pysäköinninvalvoja ehti väistää pois auton tieltä. Epäilty rikos tapahtui viime vuoden joulukuussa Mikkelissä. Toivakka kiistää kaikki syytteet. Hän myöntää poistuneensa paikalta voimakkaasti kaasuttaen, mutta kiistää, että pysäköinninvalvoja olisi ollut vaarassa jäädä alle. Oikeudenkäynti oli tiistaina, ja tuomio asiassa annetaan 6. marraskuuta. Toivakka on jääkiekkoliiton hallituksen varapuheenjohtaja.