Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Nuori mies lähetti pelottavan ja uhkaavan kuvan naiselle Raumalla – ”Nyrkki ja puukko” oli uhkaus, joka kohdistui naisen kanssa ”osin yhdessä” olleeseen mieheen

Satakunnan käräjäoikeus on käsitellyt erikoisia piirteitä saaneen uhkausjutun. 24-vuotias mies esitti Raumalla heinäkuussa 2019 useita uhkauksia naiselle. Nainen ei kuitenkaan varsinaisesti ollut erittäin yksilöityä väkivaltaa sisältäneiden uhkausten pääkohde. Erikoista uhkauksissa oli se, että ne esitettiin puhelujen lisäksi viestien, kuvien ja videoiden muodossa. Vaikka nainenkin sai osansa, varsinaiset pääuhkaukset oli kohdistettu naisen tuolloisen kumppanin henkeen ja terveyteen. Uhkausten kohteeksi joutuneen miehen ja naisen välisen tapahtumahetken suhdetta kuvaillaan käräjäoikeuden tuomiossa siten, että he olivat ”osin yhdessä”. Juuri tämän häilyvän parisuhteen vuoksi 24-vuotiaan miehen piti käräjäoikeuden mukaan ymmärtää, että uhkaukset kantautuisivat myös miehen korviin. Naiselle 24-vuotias kertoi pahoinpitelevänsä tämän kumppanin nyrkeillä ja puukolla. Lisäksi 24-vuotias uhkasi samaista miestä tappamisella ja mainitsi naiselle, myös tämän joutuvan kärsimään. Lisäksi 24-vuotias uhkasi vahingoittaa uhkausten kohteeksi joutuneen miehen ajoneuvoa. Uhkauksiaan nuori mies ryyditti naisen puhelimeen lähetetyllä kuvalla nyrkistä ja puukosta. 24-vuotias mies myönsi syytteet oikeiksi ja käräjäoikeus tuomitsi hänet kahdesta laittomasta uhkauksesta 40 päiväsakon rangaistukseen. Miehen tuloilla maksettavaa tulee 280 euroa, minkä päälle mies joutuu maksamaan 80 euron rikosuhrimaksun. Tuomio ei ole lainvoimainen.