Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Suomessa on todettu 28 uutta koronavirustartuntaa

Suomessa on raportoitu 28 uutta koronatartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Kahden viime viikon aikana on todettu 68 tartuntaa enemmän kuin edeltävien kahden viikon aikana. Uusia tartuntoja on kahden viime viikon aikana todettu 346 kappaletta, kun edeltävien kahden viikon aikana luku oli 278. Kuluneen viikon aikana tartuntoja todettiin THL:n mukaan 157, joka on 32 tapausta vähemmän, kuin aiempana seitsemän vuorokauden ajanjaksona. Yhteensä koronatartuntoja on varmistettu Suomessa nyt 8  077. Maailmanlaajuisesti tautitapaukset ovat ylittäneet 25 miljoonan rajapyykin, kertoo tautitilanteen kehittymistä seuraava Johns Hopkins -yliopisto. Koronatartuntojen synkin päivä oli Intiassa, jossa todettiin vuorokauden aikana lähes 79  000 uutta tartuntaa. Luku on kaikkien maiden suurin koko pandemian aikana.