Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Paluu kouluihin on sujunut rauhallisesti ympäri Satakunnan – Oppilaiden poissaolomäärissä isojakin vaihteluita

Paluu takaisin kouluihin on sujunut Satakunnassa yleisesti rauhallisesti ja ihan hyvissä tunnelmissa. Mitään pysäyttäviä ongelmia ei ole yhdessäkään kouluissa ilmennyt. Ylivoimaisesti suurimmaksi ongelmakohdaksi on muodostunut oikeiden turvavälien pitäminen, joka on tahtonut välillä oppilailta unohtua. – Rehtoreiden sanoin, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Isoimmat haasteet ovat ennakoidusti tulleet turvavälien noudattamiskehotusten muistamisessa niin pienten kuin nuortenkin parissa, Pomarkun kunnan hallinto- ja sivistysjohtaja Nina Merilahti kertoI. Ruokailun sujuva järjestäminen on sekin vaatinut huomattavaa suunnittelua monelta koululta. Käytännössä ruokailujärjestelyt ovat toimineet toivotusti. Aikaa on mennyt paljon käytännön asioiden opastamisessa ja kuulumisten vaihtamisessa. Käsien peseminen on sujunut yleisesti hyvin, mutta siihen on kulunut myös suhteellisen paljon aikaa. Erityisesti nuoremmat oppilaat ovat palanneet kouluihin innokkaina, koska kavereiden näkeminen on ollut heille tärkeää. – Varsinkin alakouluilla oppilaat tuntuivat olevan mielissään kouluun paluusta, Huittisten kaupungin sivistysjohtaja Eija Mattila sanoi. Poissaoloprosentti keskimäärin noin 10 prosenttia Oppilaiden poissaoloprosentit vaihtelevat Satakunnassa. Keskiarvo on ollut 10 prosentin tuntumassa. Suuria muutoksia ennakkotietoihin ei ole tullut missään ja luvattomia poissaoloja on ollut vähän. Merikarvialla poissaolomäärät olivat suurimmat, kun esiopetuksesta oli poissa 23 prosenttia, alakoulusta 26 prosenttia ja yläkoulusta 9 prosenttia. Reposaaren koulu on kokonaisuudessa mielenkiintoinen poikkeus toiseen suuntaan, sillä kaikki koulun 33 oppilasta palasivat torstaina takaisin kouluun.