Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Pori Jazz

Kolumni: Lue päivämäärä tarkasti – juttu voi olla vanhentunut

Otsikko löi vasten kasvoja. "Poliisit jättikyselyssä: Turvapaikanhakijatilanne uhkaa suomalaisten turvallisuutta." Siinä tuntui olevan jotain tuttua, mutta väärään aikaan väärässä paikassa. Kyseessä oli Lännen Median kolmen vuoden takainen poliisikysely, jota olin itsekin ollut tekemässä. Joku oli löytänyt sen verkon ehtymättömästä virrasta ja päättänyt jakaa uudelleen Facebookissa. Vanhoja verkkojuttuja putkahtaa esiin aika ajoin. Siinä ei pitäisi olla kenellekään mitään uutta. Meitä kansalaisia varoitetaan lataamasta verkkoon mitään arkaluonteista tai henkilökohtaista, jota ei soisi vaikka työnantajan löytävän kymmenen vuoden kuluttua. Joskus juttu voi kuitenkin saada uusia merkityksiä, ellei tule katsoneeksi sen päivämäärää. Niin kävi tässäkin tapauksessa. Juttua edelleen jakaneet eivät olleet katsoneet, vaan kommentoivat sisältöä uutena "kyllä minä tämän tiesin" -tyyliin. Jaettu juttu oli julkaistu alun perin Kalevassa, jonka sivuilla se nousi tilastojen perusteella yhdeksi viime maanantain suosituimmista. Kommentoijat pitivät sielläkin selvänä, että poliiseilta on kysytty asiaa äskettäin – esimerkiksi Oulun seksuaalirikosepäilyjen ja Turun puukotuksen jälkeen. Ihmeteltiin, nytkö poliisit tilanteen vasta huomaavat, kaivattiin apuun naapurustovahteja ja kiiteltiin lehteä vuoden tärkeimmästä jutusta. Jutun jakaminen uudelleen voi olla tietoista vaikuttamista Juttu ei loukannut kenenkään kunniaa vanhentuneena, ja tuskin siitä oli muutakaan selvää haittaa. Se saattoi kuitenkin olla tietoista vaikuttamista vaalien alla, trollausta. Se pitäisi jokaisen osata tiedostaa. Sitä tarkoitetaan medialukutaidolla. Maahanmuuttovastaisille tahoille vanha juttu oli ehkä jopa tehokkaampi propagandaväline kuin uusi poliisikysely olisi ollut: vuoden 2016 alussa maassa oli kymmeniätuhansia uusia turvapaikanhakijoita, eikä kukaan tiennyt, mitä siitä seuraisi. Vaikka monenlaista ikävää on paljastunut, tilanne on jossain määrin rauhoittunut, kun uusia hakijoita on tullut vähän. Tässä mielessä oli kiinnostavaa lukea uudelleen poliisien vastauksia. Kyselyyn vastasi kolmasosa Suomen yli 7 000 poliisista. Lähes 80 prosenttia oli sitä mieltä, että turvapaikanhakijatilanne on vähintään melko suuri uhka Suomen turvallisuudelle. Joka kolmannen vastaajan mielestä maahanmuuttopolitiikka oli epäonnistunut. Esille nostettiin naisten kunnioituksen puute, ja seksuaalisen ahdistelun pelättiin lisääntyvän kesää kohti. Se pelko ei ollut turha. Jengiytymistä ja siitä seuraavia väkivaltaisuuksia ei ainakaan vielä ole ollut suuremmin nähtävissä. Katupartioita poliisit eivät kaivanneet, ja niiltäkin on vältytty. Voisi olla aika tehdä uusi kysely, kunhan vaaleista päästään. Kirjoittaja on Lännen Median uutispäällikkö.