Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Vasikka vauhkoontui ja karkasi Sydänmaalla maanantaina – edelleen kateissa, maastoutuu hyvin

Eurajoen Sydänmaalta läheltä Euran rajaa on kadonnut vasikka maanantaina. Alle vuoden ikäinen eläin vauhkoontui, kun sitä tuotiin ulos laitumelle. – Ei ne yleensä lähde lauman vierestä pois, mutta en tiedä, mitä se pelästyi, omistaja Sanna Laaksonen kertoo. Vasikan laidunpaikka on Sydänmaan koulun vieressä. Vasikasta on havaintoja Sydänmaan- ja Kaukomäentien risteyksen lähistöltä. – Vasikkaa etsittiin koiran kanssa jo eilen, ja siitä saatiin havaintoja, mutta eläin pääsi livahtamaan, Laaksonen kertoo. Viimeinen havainto on, kun eläin on mennyt Kaukomaantien yli. – Tälle päivälle ei ole havaintojakaan. Oletettavasti se jossain metsässä lymyilee. Pohjoissuomenkarjan vasikka pukeutuu melkoiseen suojaväritykseen. Kyseinen vasikka on pääväriltään valkoinen, selässä ruskeaa. Säkäkorkeus on 70 – 80 cm. Uutisen kuvassa oleva vasikka ei ole sama yksilö ja väritys on hiukan erilainen. Metsästä sitä on vaikea nähdä. – Sen ohi voi vaikka kulkea ilman, että sitä näkee, Laaksonen kuvailee. Vasikka ei anna ottaa kiinni eikä sitä kannata ulkopuolisen yrittääkään. – Ne on saaliseläimiä, ne pakenee. Se on niiden luontainen vaisto. Omistaja on kiinnostunut kaikista näköhavainnoista, etenkin, jos eläin jahkaantuu kauemmas Sydänmaalta. – Kyllä me taas illalla jatketaan koiran kanssa etsintöjä. Sanna Laaksosen tavoittaa numerosta 050 558 1176. Vasikan perään on huhuiltu myös Facebookissa.