Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

He ovat Suomen vihastuttavimmat ihmiset: Sipilä, Rinne ja Halla-aho – listalla myös viihdejulkkiksia

Kymmenen vihatuimman henkilön Top 10 -listalta ei muita kuin poliitikoita löydy. Ykköstilaa pitää halussaan keskustan puheenjohtaja, edellisen hallituksen pääministeri Juha Sipilä . 7 prosenttia vastaajista nimesi hänet eniten kiukuttavaksi tai vihastuttavaksi henkilöksi. Toiseksi sijoittui SDP:n puheenjohtaja, pääministeri Antti Rinne 6,1 prosentin lukemalla. Kolmas oli PS:n puheenjohtaja Jussi Halla-aho . Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli kärkikymmenikön ainut ulkomaalainen. Neljänneksi vihatuimmaksi noussut Trump sai 4,7 %:n ääniosuuden. Top 10 -listan muut sijoitukset jakautuivat seuraavasti: 5. Laura Huhtasaari 3,4 % 6. Li Andersson 3,2 % 7. Teuvo Hakkarainen 3,0 % 8. Timo Soini 2,9 % 9. Päivi Räsänen 2,1 % 10. Ville Niinistö 1,6 % Suuri enemmistö ei osannut kertoa vihan kohdetta Tekirin mukaan huomionarvoista on, että poliitikkoja ja erityisesti valtaapitäviä, mutta myös populisteja vihataan. Top 10 -listalla on peräti kolme perussuomalaista ja yksi entinen perusuomalainen, Timo Soini. Lisäksi mainituimman 20 nimen listalta löytyy mediapersoonia ja viihdetaiteilijoita: Tuomas Enbuske (1,3 %), Tuure Boelius , (1,1 %), Vappu Pimiä (1,0 %), Aku Hirviniemi (0,9 %) ja Roope Salminen (0,9 %). Kun suomalaisia pyydettiin nimeämään vihaa herättäviä kohteita, 66 % vastanneista ei osannut nimetä ketään. – Tämä on myönteinen uutinen paitsi yhteiskunnan myös yksilöiden kannalta, sillä viha on kuluttava voima aina vihaajassa itsessään, Tekirin johtaja Eero Rämö kommentoi kyselyn tuloksia yhtiön tiedotteessa. – Naisten ja miesten välillä on paljon vastakkainasettelua myös tässä kysymyksessä: miehet vihaavat enemmän Rinnettä kuin naiset, Trumpin suhteen tilanne on taas päinvastoin. Sipilä ärsyttää eniten työntekijöitä ja niitä, jotka joutuvat tinkimään lähes kaikesta kulutuksesta, Rinne puolestaan vihastuttaa johtavassa asemassa olevia. Halla-ahoa vihataan eniten kaupungeissa ja akateemisten henkilöiden keskuudessa, vähiten maaseudulla ja peruskoulutaustalla, Rämö jatkaa. Mittausajankohtana kesäkuussa takana olivat kahdet vaalit ja poliitikot olivat runsaasti esillä, joka selittänee Rämön mukaan näinkin runsasta poliitikkojen mainintaa. – Harva muu julkisuuden henkilö myöskään joutuu samalla tavoin toistuvasti keskustelemaan jokaisen elämää koskevista, herkistä aiheista, Rämö sanoo. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat . Tutkimuksen toteutti TNS Kantar kesäkuussa 2019 ja sitä varten haastateltiin yli tuhat 15–79-vuotiasta suomalaista. Tutkimuksen virhemarginaali on + 3,1 prosenttiyksikköä. Keskustelua aiheesta jatkuu tänään Porin Suomi-Areenalla.