Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Katso kokonainen ottelu: Ässät päihittää TPS:n ja lähestyy pudotuspelejä, joita ei pelattu koskaan

Helmikuinen niin sanottu kuuden pisteen viikko oli elintärkeä, jos ei Ässien, niin ainakin TPS:n kannalta. Näin ainakin ajateltiin silloin, kun koronavirus jylläsi vasta jossain muualla – eikä monikaan osannut ennustaa, että Liiga-kausi päättyisi lopulta jo ennen runkosarjan viimeistä kierrosta. Silloin Ässät ja TPS pelasivat vastakkain peräkkäisinä päivinä, jotka pitkälti määrittivät sen, olisiko turkulaisjoukkueella vielä toivoa nousta Ässien tai KalPan ohi sarjataulukossa. Ei ollut, sillä Ässät voitti TPS:n ensin Turussa lukemin 5–3 ja heti seuraavana päivänä Porissa 4–1. Ässät sijoittui lopulta sarjataulukossa yhdeksänneksi, kun taas TPS:n kohtalona oli kitkerä 11. sija. Pudotuspelien kannalta sillä ei ollut lopulta merkitystä, sillä niitä ei pelattu Liigassa lainkaan. Ässät ja Telia tarjoavat nyt joka tapauksessa mahdollisuuden heittäytyä vielä kerran helmikuun tunnelmaan. Ässien YouTube-sivulta löytyy kokonainen tallenne helmikuun 15. päivän Ässät–TPS-pelistä, joka käytännössä varmisti Padan pudotuspelipaikan. Tämän lähemmäksi pudotuspelin henkeä ei Porissa – saati muuallakaan Suomessa – tänä keväänä päästy. Katso kokonainen ottelu tästä: Telia TV:n kuvaa