Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Heinikoiden osuus Porin puistojen nurmialueilla kasvaa ensi vuonna, tavoitteena kukkivat nurmet – puistotoimi tyytyväinen tähän kesään: ”positiivinen kokemus”

Paljon porua kaupunkilaisten keskuudessa aiheuttaneet Porin puistotoimen koealueet saavat seuraa ensi kesänä. Vain kolme kertaa kesässä niiton saavat nurmialueet ovat nimittäin alkaneet kukoistaa, kun niiden naapurissa kuiva kesä on ruskistanut ahkerasti leikattuja nurmialueita. –Se oli positiivinen kokeilu, Ismo Ahonen sanoo. Kunnossapito-toimintayksikön esimies eli kaupunginpuutarhuri kertoo, että ensi vuonna pitkän nurmen alueet enemmän kuin tuplaantuvat. Se on varovainen arvio, sillä arvailuja ilmaan heiteltäessä kymmenen hehtaarin kohdalla Ahonen sanoo, että ”ainakin sen verran”. Tänä kesänä närää aiheuttaneet alueet veivät viisi hehtaaria Porin kaikkiaan vajaasta 300 hehtaarista nurmialueita. Ahonen antaa ymmärtää, että korkeiden nurmien alueet ovat tulleet jäädäkseen ja lisääntyäkseen. –Lämmin kesä on saanut aikaan sen, että alueet ovat saaneet ketomaisen ilmeen kukintoineen, hän sanoo hyvillään. Leikkaamattomat nurmet katkaistiin ensimmäisen kerran juhannuksen tietämillä. Ahosen mukaan toisen leikkuukerran saavutettuaan nurmi oli enintään 20 senttimetriä korkeaa. Kolmannen kerran alueet leikataan syyskuun lopussa. Aivan yksinkertaista vapaasti kasvavan nurmialueen laajentaminen ei ole. Sen tyyppisiä koneita, joilla korkeaa nurmea leikataan, ei kaupungissa ole useita. Konekanta pysynee aika tavalla samana kuin nykyisin. Nopeisiin investointeihin ei säästölinjoilla voida mennä. Tosin Ahosen mukaan nykyisiin laitteisiin saadaan korkean kasvuston leikkaamiseen tarkoitettuja lisäosia suhteellisen edullisesti. Joka tapauksessa jo nyt on suunniteltu ensi juhannuksen tietämillä mahdollisesti ylitöinä tehtäviä leikkuita, sillä korkean nurmen leikkaamiseen ei välineitä ole tarpeeksi. Ahonen puhuu koneiden käyttöasteen lisäämisestä. Koneiden päälle tarvitaan tosin ihmisiä, ei entistä enempää, mutta entistä useammaksi tunniksi.