Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Yyterissä myrskyää lempeästi: Näyttelyssä kävijää hivelee maiseman hauraus kauneus ja teosten hallittu tyyneys

Kuvataide Sandstorm. Akuliina Niemi, Antti Turkko, Erno-Erik Raitanen, Hertta Kiiski ja Meri-Porin yhtenäiskoulun oppilasryhmä (Katariina Aaltonen, Juliana Bragge, Peppi Kokkonen ja Roosa Kuusisto), Laura Könönen, Linda Tedsdotter, Sauli Sirviö ja Timo Aho. Ympäristötaidenäyttely Yyterin ranta-alueella 21. heinäkuuta saakka. Sandstorm—hiekkamyrsky. Näyttelynimi nostattaa odotusten horisontin kahdeksan tekijän ympäristötaidenäyttelyn ylle. Omakohtainen muistuma hiekkasateen kieputtamasta apokalyptisesta kupolista Utahin osavaltion taivaalla tuo väkevänä mieleen suivaantuneen luonnon, mutta provokatiivisista purkauksista ei Porissa ole kyse. Turbiinit, tuhkanpesu tai muoviroskainen tsunami eivät vyöry vastaan Yyterin sannoilla. Taidemyrskyn silmässä katsojaa hivelee maiseman hauras kauneus ja teoksia kuvaa hallittu tyyneys. Taiteen monitoimikollektiivi Porin Kulttuurisäätöä kutkuttavat tutkimuskysymykset, joita lähestytään taiteen keinoin. Sandstorm jatkaa ympäristön ja taiteen välisten keskustelujen sarjaa vailla aiempien näyttelyiden räväkkyyttä. Osittain paikalle tuodut, osittain rannan antimista syntyneet maa- ja ympäristöteokset anelevat lempeää, mutta omistautunutta lähestymistä — monimuotoinen ranta, taide ja katsoja muodostavat sen keskellä vuorovaikutuksen tasapainoisen yhtälön, sopusointuisen kokemuksen osallisuudesta ympäristöön. Huolellisesti käsikirjoitettu, paikalle kutsuttu ja yhteiskehitetty taidekokonaisuus tarjoaa moniaistisia nautintoja. Kuullen aistittavat elementit ovat iso osa kokonaisuutta. Hento tuulenvire saa yksinkertaisen rantakanteleen soimaan hiljaa, mutta selkeästi. Lintupesueen ja moottorisahan äänimaiseman välimaastossa tämä Erno-Erik Raitasen vastalause tehokkuudelle, ja yksinkertainen instrumentti todella soi. Kuulokkeiden avulla avautuu Akuliina Niemen They Travel When We Can’t Speak . Hurmaava hiekkamusiikki, elegia ja ”laulu lausumattomalle” edustaa lisättyä todellisuutta läheltä kuuluviin merellisiin luonnonääniin nähden. Laura Könösen Visitor -teoksen musiikki taas on jokaisen löydettävä sisältään. Vaikuttava kivinen työ tönöttää kuin taivaalta pudotettuna omakuvien kulissina vuosituhantista hiekkaeroosiota luokseen houkutellen. Timo Aron hetkittäisteos on oodi rakennusaineelleen hiekalle, kenties näyttelynimeä ajatellen sopivin tavoittamaan ympäristönäyttelyn muutoksen tematiikkaa hienovaraisesti tapailevat, ajatukselliset lähtökohdat. Perinteistä kuvataideaineista tuovat kokonaisuuteen Hertta Kiisken valokuva- ja videoteokset. Näyttelyn empatiaa tihkuva söpöilyosio maalaa esiin disneymäiset hyvästit kalalle nimeltään Pai. Taiteilija on mahdollistanut myös meriporilaisten nuorten osallistumisen näyttelyyn. Bikini Barin seinään kiinnittyy neli-ikkunainen metalliprinttinäytös paikallisista mielimaisemista. Vaivaton ei katsomiskokemuksen pidä kesälläkään olla. Dyynejä ja kangasmetsää tarpoen on taideaarteiden kartta tarkkaan syynättävä, hieman maastosta etsittäväkin. Taiteen hyvinvointivaikutukset monikertaistuvat ulkotilaan tuotuna. Huomaan Antti Turkon herkän törmäpääskyjen lomaosaketta luonnostelevan tilateoksen löydettyäni sen Herrainpäiviltä. Matkan varrella ihmettelyn polulle ovat osuneet myös Linda Tedsdotterin ja Sauli Sirviön maailmanlopun skenaarioita tutkailevat installaatiot; ensimmäinen niistä ekokatastrofiin toiveikkaasti suhtautuva Apocalypse Insurance-Raft , ja toinen henkilökohtaisempi ja fragmentaarisempi kierrätysmateriaalinen teoskollaasi. Rantakatselmus kuuluttaa ekologisuutta ja eettisyyttä antroposeenisessä eli ihmisen ajassa. Näyttelyn hienoutta rajaa sen lyhyy. Superviikon taidenäyttelyn kärkinumeron soisi ulottuvan myös tulevalle surffiviikolle. Siten se yhdistäisi luontofilosofisia näkökulmia, yhteisöllisyyttä ja ympäristötietoista orientaatiota sisältävää ruumiinkulttuuria esteettisesti puhuttelevaan nykytaiteen katselmukseen. Pohjoismaiden pisimmälle hiekkarannalle sopisi myös vuosittain vaihtuva ympäristöteos. Sen valintaan voisi osallistaa paikallisenkin taideyleisön, miksei myös rantarakkaudestaan tunnetun vesiurheiluväen.