Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Porin kaupunginvaltuuston jäsenmäärää ei pidä vähentää

Porin sosiaalidemokraattisen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Esa J. Wahlman on esittänyt keskusteltavaksi Porin kaupunginvaltuuston jäsenmäärän vähentämisen 59 valtuutetusta 51 valtuutettuun. Jälkimmäinen on vähimmäismäärä 50 001–100 000 asukkaan kunnissa. Porin kaupunginvaltuusto oli Noormarkun kuntaliitoksen jälkeen mammuttimainen 86 paikan jättivaltuusto. Luottamuselimen kokoa kuvaa hyvin se, että valtuustosali kärsi happivajeesta pitkittyneiden kokousten aikana. Paluu 59-jäseniseen valtuustoon merkitsi tilanteen normalisoitumista. Valtuuston pienentämisessä 51-paikkaiseksi on omat perusteensa. Valtuuston työmäärä on vuosien kuluessa vähentynyt ja on edelleen sote-uudistuksen toteutuessa radikaalisti vähenemässä. Toisessa vaakakupissa on kuitenkin se tosiasia, että pienemmän valtuuston valinta suhteellisella vaalitavalla suosii suurimpia puolueita. Pienten ryhmien ääni hiljenee ja motivaatio lähteä ehdolle vaaleihin heikkenee. Pienempi valtuusto merkitsee vallan keskittymistä myös maantieteellisesti. Kuntaliitokset ovat kasvattaneet Poria kaupungiksi, jossa olosuhteet vaihtuvat tiiviistä kaupunkikeskustasta hyvinkin harvaan asuttuihin alueisiin. Valtuuston paikkamäärän säilyttäminen ennallaan on perustellumpaa kuin sen pienentäminen. Kaupungin olosuhteiden monimuotoisuus edellyttää myös moniäänistä valtuustoa. Kuntien luottamuselimiä on hallintouudistuksissa karsittu voimakkaasti. Porista ovat vuosikymmenten saatossa poistuneet niin hevosottolautakunnat kuin raittiuslautakunnatkin. "Superlautakuntien" perustamisella ja luottamustoiminnan tiivistämisellä on haettu tehokkuutta. Samalla on painotettu asiantuntijalautakuntien merkitystä. Ajatus siitä, että puolueet olisivat asettaneet lautakuntiin juuri kyseisen sektorin asiantuntijoita, on kuollut kuitenkin omaan sauhuunsa. Paikkajako on noudattanut perinteistä mandaattilinjaa, jossa poliittisesti ansioituneet ja oikeassa paikallisjärjestössä toimijat ovat kiilanneet asiantuntijoiden ohi. Sama nokkimisjärjestelmä ulottuu sinnekin, jossa sen ei ehdottomasti pitäisi olla läsnä. Porin kaupungin omistamissa yhtiöissä hallituksissa istuu selkeitä maallikkojäseniä, vaikka yhtiöissä olisi mahdollisuus saada sisäpiiriinsä väkeä, jolla on todellista osaamista ja yritysdynamiikkaan oleellisesti kuuluvia suhteita. Kaupunginvaltuusto on kuitenkin kokonaan muuta kuin pelkkä yhden alan asiantuntijaelin. Sen olisi oltava poikkileikkaus kaupungin asukkaista.