Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Viksu Varis on muuttolintu ja sillä on Kirjurinluodossa jo pesä valmiina – uskomatonta, jos Aino-Maijalta ei heru muutamaa euroa paluumuuttajalle

Hanhiluotoon suunniteltu kylpylähotelli on hieno idea, mutta miksi sen pitää noin ruma? Ehdotan päättäjille, että katsoisivat mallia jostain jo valmiina olevista paikoista. Nuorena olin tyytyväinen vanhaan kuplahalliinkin, mutta tuollainen betonimöhkäle ei sinne todellakaan sovi. Sinä joka vaadit (SK 18.2.) jonkun tekevän Cafe Jazzin yhteyteen yleisen saunan avantoineen, niin hyvä ihminen tee se itse. Niin helppo on toisilta pyytää. Itsekäs ajatus tekstaripalstalla, ettei koronavirusta tarvitse pelätä, koska menehtyneiden joukossa on mitättömän vähän perusterveitä. Oletko ajatellut, miltä tuntuu niistä, jotka eivät ole perusterveitä? Perussuomalaisille kelpaa filippiiniläinen hoitaja, mutta suomalainen työtön saa olla työnhakijana jopa 30 vuotta. Sinä aikana olisi voinut kouluttautua vaikka siellä filippiineillä ammattilaiseksi. Palkasta puhumattakaan. Ei nykyisellä YH-asunnoilla ole mitään tekemistä vähävaraisten kanss. Kauas on menty alkuperäisestä ajatuksesta. YH-asuntojen tehtävä on vuokra-asuntojen tuottaminen vähävaraisille (SK 18.2.). Kuka vähävarainen pystyy maksamaan reilun 50 neliön asunnosta 700-900 euron vuokraa? Yhteiskunnan asumistuella tietysti. Onko järkeä? Ilmeisesti Kojamon keräämistä "asuntotukimiljoonista" hyötyvät muutkin kuin ay-liike. Muutenhan siihen olisi jo puututtu. Kansanedustaja Eeva Kalli kirjoitti (SK 17.2.), että meillä on miljoona syytä innostua ilmastonmuutoksesta. Minä en todellakaan ole innostunut ilmastonmuutoksesta, mutta olen kiinnostunut siitä, mitä on tehty vuosikymmenien aikana ja mitä tehdään nyt ja tulevaisuudessa ilmastonmuutoksen eteen. Oli hyvä kirjoitus J-P Varjoselta ja varmasti kosketti monia suuren ikäluokan nuoria (SK 15.2.). Mutta sitä en ymmärrä, että olet ärsyyntynyt EU:sta puhuttaessa ja etenkin sen vertaamista Neuvostoliittoon. Onko se kaukaa haettu? Mielestäni ei, kun nykyisin seuraa esimerkiksi Saksan nykyistä sisäpolitiikkaa. Suosittelen lämpimästi tutustumista keski-eurooppalaisiin medioihin. Tehkää Karjarantaan sauna, mutta älkää puukiuasta, se on kertakäyttöinen. Heti kun miehet synnyttävät, vaadin naisille pakollista varusmiespalvelua tasa-arvon nimissä. T: Katariina Onko Krista Kiurulla vuorokaudessa yli 24 tuntia? On täysin mahdotonta hoitaa sote-ministerin, kansanedustajan, Porin valtuuston pj:n, sekä lukuisia luottamushommia täysipainoisesti. Nyt oli lehdessä (SK 17.2.) todella hyvä ja asiapitoinen artikkeli ensimmäisen työntekijän palkkaamisesta yksinyrittäjän avuksi. Viksu Varis on muuttolintu. Kirjurinluodossa on pesä valmiina. On uskomatonta, jos Aino-Maijalta ei heru muutamaa euroa paluumuuttajalle. Jukka Tuori jaksaa rummuttaa täysin turhan ja jokihistoriallisesti tuhoavan Säpilänniemen oikaisu-uoman rakentamista (SK 18.2.). Hyötyjiä olisi vain muutama huittislainen tai muu viljelijä, joiden pellot ovat muutenkin liian lähellä rantaa sekä kaivuu-urakoitsijat. Voimalaitoksille riittää vettä ja Kokemäen jälkeiselle joen osuudelle uoma tietäisi vain lisää tulvariskejä. Järjetön suunnitelma on syytä lopullisesti kuopata. Lähetä numeroon 13524 tekstiviesti: TEKSTARI (väli) viestisi. Viestin hinta on 90 senttiä. Julkaistusta tekstareista yksi palkitaan kuukausittain 50 eurolla.