Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Yle: Helsinkiläisessä seniorikeskuksessa kuollut kymmenen vanhusta koronaan

Kontulan seniorikeskuksessa Helsingissä on kuluvan viikon perjantaihin mennessä kuollut kymmenen asukasta koronavirukseen, kertoo Yle . Ensimmäinen asukas kuoli 9. huhtikuuta. Helsingin kaupungilla ei Ylen mukaan ole toistaiseksi tietoa, mistä Kontulan ensimmäinen tartunta on peräisin. Yle kertoo, että tilanne on ollut seniorikeskuksessa kaoottinen jo ennen ensimmäistä kuolemantapausta, ja koronaviruksen leviämiseen reagoitiin liian myöhään. Työntekijöiden mielipide on Ylen mukaan se, että moni epäonnistuminen oltaisiin voitu välttää, jos keskuksen johto olisi ollut paremmin kartalla tilanteesta. Haastateltavat muun muassa kertovat, että työvuoroja on laadittu niin, että työntekijöitä on jouduttu siirtämään edestakaisin tartunnan saaneiden ja tartunnattomien osastojen välillä. Lisäksi osastoilla on liikkunut yskiviä ja pärskiviä vanhuksia. Helsingin kaupungin sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalveluiden johtaja Seija Meripaasi kertoo Ylelle saaneensa tilanteesta erilaisen kuvan. Hänen mukaansa ensimmäisten tartuntojen ilmaannuttua hoitajakaranteenit aiheuttivat ongelmia, mutta sittemmin tilanne on tasaantunut. Myös muissa hoivakodeissa on kerrottu useista koronakuolemista. Esimerkiksi Kiuruvedellä Kallionsydän-hoivakodissa koronavirukseen on kuollut jo 11 asukasta, mikä on noin kolmasosa hoivakodin asukasmäärästä.