Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Kova brexit voi nyt tulla vahingossa

Britannian kummalliset eurovaalit johtivat kummalliseen lopputulokseen. Maan parlamentin pääpuolueet saivat äänestäjiltä murskatuomion. Konservatiivien ja työväenpuolueen äänisaalis oli yhteen laskettuna 23 prosentin luokkaa. Siihen on yksi ainoa syy: brexit eli Britannian mahdollinen EU-ero. Mahdollinen tarkoittaa sitä, että vaikka erosta on päätetty kesäkuun 2016 kansanäänestyksessä, on sen toteutumatta jääminen myös yksi vaihtoehto. Jos eurovaalien tuloksia katsoo brexit-mittatikulla, oli tulos suurin piirtein tasapeli. Brexitin puolesta rumpua lyöneet puolueet – Nigel Faragen uusi Brexit-puolue ja vanha Ukip-puolue – saivat piirun verran yli 35 prosenttia. EU:hun jäämistä kannattavat puolueet – liberaalidemokraatit, vihreät, Change UK -puolue sekä Skotlannin ja Walesin kansallismieliset puolueet – saivat suurin piirtein saman. Tältäkin pohjalta Britannian tulevaisuus on kaikkea muuta kuin selvä. Mahdollisuus kovaan brexitiin eli sopimuksettomaan eroon on silti kasvanut. Tämä johtuu konservatiivipuolueen sisäisestä valtataistelusta. Theresa May yritti hyvällä ja pahalla saada neuvottelemalleen brexit-sopimukselle parlamentin siunauksen. Lopputulos oli, että tukijat kaikkosivat ympäriltä ja puolue on kuin pyörremyrskyn jäljiltä. Kolmen vuoden brexit-vääntö on kärjistänyt kantoja. EU:lle nopeita hyvästejä haluavat ovat saaneet äänensä parhaiten kuuluviin. Eurooppamielisiä on konservatiivien parlamenttiryhmässä vielä kohtalainen nippu, vaikka osa on jo lähtenyt Change UK -puolueeseen. Faragen puolueen suurvoitto eurovaaleissa on johtamassa siihen, että Mayn seuraajaksi valikoituu kovan brexitin kannattaja. Tämä on monien mielestä ainoa mahdollisuus pysäyttää vuoto Faragen leiriin. Puheenjohtajapörssin kaikki kärkinimet ovat ainakin kisan alkumetreillä enemmän tai vähemmän EU-vastaisia. Ykkössuosikki on entinen ulkoministeri Boris Johnson . Hän oli Faragen ohella brexit-kampanjan tärkein henkilö kesäkuun 2016 kansanäänestyskampanjan alla. Brexit-kansanäänestyksen jälkiaallot tuntuvat yhä. Johnson on nyt haastettu oikeuteen kampanja-aikaisista väitteistä. Kanteen jättäneiden mielestä Johnson valehteli väittäessään, että Britannia voi ohjata 350 miljoonaa viikossa omaan terveydenhuoltoonsa, kun se on jättänyt EU:n taakseen. Boris Johnsonin voiton mahdollisuus monivaiheisessa puoluejohtajakilvassa piilee siitä, että hän on parlamentaarikkojen suorittamassa pudotuspelissä kahden jäljelle jääneen joukossa. Voittajan ratkaisee sitten puolueen kenttäväki jäsenäänestyksessä. Konservatiivien jäsenistössä EU ei ole korkeassa kurssissa.