Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Kun mies kasvattaa parran, hän saa samalla 10 vuotta lisää ikää – miksi miehet haluavat näyttää ikäistään vanhemmilta?

Hyvä, kun Porin kaupunki teettää liikenneturvallisuuden parantamiseksi ja liikenteen joustamiseksi kiertoliittymiä. Lisäksi niiden istutukset on hyvin hoidettuja. Toivomus elintarvikekauppiaille, pitäkää asiakkaille valistuskampanja vihannes- ja hedelmäpussien avaamisesta. Edelleen asiakkaat koronavirusaikana aikana nuolaisevat sormiaan pussin avatakseen. Sen jälkeen samoilla sormilla etsitään mieluisia vihanneksia ja hedelmiä. Aika kylmäävää katseltavaa. Talon ostajan pitää vaatia energiatodistuksen laatijan pätevyystodistus, koska toteutunut kulutus ei merkitse mitään. Ainoastaan teoreettiset "laskelmat" määrittelevät luokituksen. Onko maailma niin vinoutunut, että kaikesta normaalista tehdään epänormaali? Kävin ystävättäreni kanssa Porin kesätapahtumassa ja pieni poikani sanoi kotona, että häntä ihmetytti, kun useat tuijottivat meitä. Siis onko nykyajan Suomessa rikos olla jonkun ystävä? Sanoin lapselleni, että ei ole meidän vika, jos joillakin ihmisillä on sairas mielikuvitus. Sinä joka kokosit listan ja lopetit toiminnallasi Laitakarin Merihelmen, voisitko koota vielä toisen listan jolla lopetettaisiin Laitakarin mäellä veneiden talvisäilytys. Kiitos. Briteistä ja brittiläisyydestä oli Ilari Tapio pullauttanut hienon kolumnin (SK 17.7). Ilari Tapiolle tiedoksi: Brexit tuntuu olevan ihmisillä enimmäkseen suurin ongelma korvien välissä. Britannia on edelleen paikoillaan, siellä asuu samat britit ja punta liikkuu taskusta toiseen. Jos tavallinen ihminen joutuu hiukan enemmän näkemään vaivaa joissain viranomaisasiossa, se ei ole maailmanloppu. Turistit matkaavat joka vuosi sankoin joukoin Turkkiin, ei EU-maihin, eivätkä valita. Lopetetaan siis Brexit-vouhotus jo. Suomen suurissa kaupungeissa asuneena voin vahvistaa sen, että Pori on ainoa, joka sallii jättirekkareitit keskikaupungilla vanhojen arvorakennusten välittömässä läheisyydessä. Miksi taloyhtiöt eivät reagoi keskustan rekkaralliin ja sen mahdollisiin vaikutuksiin kiinteistöjen kuntoon liittyen? Hakerekan reittinä Horninkatua ajaen Honkaluotoon on nopea, eikä lähietäisyydellä ole ainuttakaan asuintaloa. SK:n alkoholittomien oluiden testissä kahdeksasta oluesta vain kolme oli täysin alkoholitonta. Mikä on alkoholiprosentin yläraja, että juoman voidaan sanoa olevan alkoholitonta? Kun mies kasvattaa parran, hän saa samalla 10 vuotta lisää ikää. Miksi miehet haluavat näyttää ikäistään vanhemmilta? Niklas Salo, minu Porini o kaunis. Sil o hyvä huumori. Eläk sääki viäl? Kato, eik se ookki Pekka, perkele. Ei nekaatio tartte paha ol. "Onko, onha" o paljo tylympi ku "eikö, eiköhä". Totuudenmukainen kirjoitus Ilpo Lehdolta (SK 17.7.). Ely-keskuksen tiemestareista on tullut piennarnurmien hoitajia ja valtavia koneita on hommattu liikenteen vaaroiksi koukkimaan keskitieltä kukkia ojanpohjilta. Jazz-ähky iskee päälle, vaikka koko festivaali peruttiin. Niin paljon siitä sai taas lehdistä lukea Eija Rontu kirjoitti niin ymmärrettävää tekstiä ansiosidonnaisesta ja irtisanomisjärjestyksestä, että Erkkikin ymmärtää (SK 18.7.). Lähetä numeroon 13524 tekstiviesti: TEKSTARI (väli) viestisi. Viestin hinta on 90 senttiä. Julkaistusta tekstareista yksi palkitaan kuukausittain 50 eurolla.