Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Live Kulttuuri

Yksityiset autoilijat päästövähennysten suurin maksaja

Liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö toi viime lauantain tv-haastattelussaan esiin, että liikenteen päästövähennykset on tarkoitus saada aikaan yksityisten henkilöiden autoilun lisärasituksella. Suomalaisessa yhteiskunnassa henkilöauto on välttämätön normaalielämän toimintojen, kuten töissä käynnin, lasten päivähoidon, kauppa-asioiden tai kotimaan matkailun kannalta. Maaseudulla oma auto on lähes ainoana liikkumavälineenä välttämätön. Sitä se on kyllä monella kaupunkilaisellekin. Oma kummityttöni perheineen asuu Espoossa, hekin tarvitsevat kaksi autoa mahdollistaakseen kummankin töissä käynnit, kolmen lapsen hoitoon viennit ja perheen kauppa-asioinnit. Espootakin heikompaa joukkoliikenne on pienemmissä kaupungeissa, esimerkiksi Porissa, vaikka ei otettaisi huomioon Lavian kaupunginosaakaan. Oman ja vaimoni taloudessa liikennepäästöt ovat merkittävä osa kokonaispäästöstä. Olemme harrastaneet matkailua kotimaassa omalla autolla. Tarkastelemalla omaa kulutusta päästölaskurien avulla voi todeta, että jos tekisimme puolisoni kanssa mannertenvälisen lomalennon esimerkiksi Thaimaahan, liikenteestä aiheutuva päästömme yli kaksinkertaistuisi. On erittäin vaikea motivoitua omalla kohdalla mihinkään päästövähennyksiin huomatessaan, että itse olisi tämän hallituksen mukaan se pääasiallinen päästöjen vastuunkantaja. Olisi myös mielenkiintoista kuulla nykyministerien näkemys, minne raakaöljyn jalostuksessa syntyvistä jakeista esimerkiksi diesel laitetaan, jos sitä ei voida käyttää liikenteessä. Tai ministerien näkemys siitä, että henkilöautoliikenne maksaa jo nyt 8 miljardia vuosittain erilaisina veroina. Eikö siis mikään riitä? Suomalaisten autojen keskihinta-arvo on Autoliiton Pasi Niemisen mukaan noin 3600 euroa. Voi todeta, että nykyinen sähköautoavustus, 2000 euroa, on täysin tarpeeton sähköautoa ostavalle. Auton hankinta ei jää tuosta kahdesta tonnista kiinni. Samalla niin sanottujen ladattavien hybridien kohdalla on huomattavasti merkittävämpi veroetu, kiitos päättäjiemme. Näiden autojen kohdalla monasti todellinen päästö on huomattavasti suurempi kuin veron perusteena oleva. Yksi päästöihin ja myös kotimaiseen matkailuun liittyvä asia on niin sanotut kakkosasunnot. Vapaa-ajan asuntojen lisäksi meillä on ympäri Suomea, merkittävästi Lapissa, puhtaasti loma- ja vapaa-ajan käyttöön rakennettuja huoneistoja. Näiden lämmitys on merkittävä päästölähde. Nämä kohteet ovat merkittävän osan vuodesta varsin pienellä käyttöasteella. Tässäkin voi kysyä, kumpi on valtaosan kansasta kohdalla merkittävämpää, näiden kakkoskotien ja loma-asumusten lämmittäminen vai kansalaisten kohtuuhintaisen liikkumisen mahdollistaminen? Poliittinen kenttä on muuttunut viime vuosina hyvin pirstaleiseksi, samalla päätöstenteko on muuttunut varsin vaikeaksi, kuten sote on osoittanut. Odottelen mielenkiinnolla päättäjiemme tulevia päätöksiä. Erkki Salmi Nakkila