Ladataan
Pääaiheet Verokone 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Voisiko työterveyshuolto yrittää säästää hirmuisia kuluja, jotka ylipainoiset aiheuttavat yhteiskunnalle lääkekuluissa ja lopulta sairaanhoitomaksuissa?

Mallimaa Suomen poliitikoilta on saattanut jäädä yksi tärkeä päästöasia ennakoimatta. Nykyään pilvet tungetaan niin täyteen selfieitä, muita valokuvia ja kaikenlaista digiroskaa, että tulevaisuudessa sieltä saattaakin ropista vesisateen sijasta niskaan bittikuuro, jonka saastehaittoja ei vielä kukaan voi aavistaa. T: Lars Rauman kaupunginjohtajalla on upeat visiot, mutta meidän Aino-Maija puuhastelee Anniksen kanssa. Voi hyvät hyssykät. Muistisairauksista sen verran, että takavuosina Uudellamaalla jaettiin koteihin lehtinen, missä kerrottiin, että silloin ei ole vielä huolta, kun muistaa, että ei muista. Mielestäni tämä on hyvä sääntö. Kuinka voi virkamiehillä ja -naisilla mennä sormi suuhun nuorison edessä? Kieltomerkit on välittömästi laitettava Tulkkilan koulun pihaan ja sen jälkeen sakottamaan. Lisäksi on tehtävä lastensuojeluilmoitukset alaikäisten käytöksestä ja vanhemmat myös vastuuseen pilttiensä tekosista. Mopot takavarikkoon. Patrick Le Louarnin kolumni (SK 25.10.) on oivallinen esimerkki siitä, miten media vaikuttaa väestön polarisoitumiseen. Sen sijaan, että "muslimit saataisiin ruotuun", pitäisi kysyä miksi islamista on tullut merkittävämpi ulkoisine symboloineen esimerkiksi Ranskan muslimeille. Kehotan tutustumaan esimerkiksi suomalaisten tutkijoiden Johanna Konttorin ja Teemu Pauhan tutkimuksiin. Lisätään ymmärrystä kanssaihmisiämme kohtaan, ei ajauduta vihaan. Yh-äidin lapsena en jäänyt mitään vaille. Meidän äidin "oma aika" oli harrastustemme talkoissa ja esitystemme katsojana. Vielä mummunakin halusi "omaa aikaa" viettää milloin omien lastenlasten, milloin kylänsä lasten varainkeruutalkoissa. Olen pyrkinyt samaan. Vertaistukiryhmiä parhaimmillaan ja tuntee kavereiden vanhemmat. Jutellaan rajoista, jos vaikka yhteisiä pidettäisiin. Arvosta aikaa. Se on nyt lastesi kanssa, koska sellaisilla olet siunattu. Kyllä nyt pääministeri Rinne taisi pissiä omille jaloilleen kirjallaan. Antoi väärää tietoa tai liian suuren vapauden kirjan kirjoittajalle. Kirja ei tunnu lukijasta todenperäiseltä. Näin suvella Porin torilla vanhan tuttavani. Hän muutti Savoon vuosia sitten ja kertoi olleensa siihen asti normaali. Ennen kuin turkulaisella paluumuuttajalla Poriin alkaa mopo enemmän keulia omien ajotaitojensa kanssa, selvennettäköön, että nuo mainitsemasi ympyrät poistavat parin minuutin odotusajatkin. T: Kyläsaaren Kunkku Mikä on yksilön vastuuta, mikä ennaltaehkäisevän, lakisääteisen työterveyshuollon? Aina vain lisätään lääkkeitä, ensin on korkea kolesteroli, sitten verenpainetauti, uniapnea ja siinä samassa esidiabetes on muuttunut kakkostyypin taudiksi. Jos ihminen itse ei tajua, voisiko työterveyshuolto yrittää säästää hirmuisia kuluja, jotka ylipainoiset aiheuttavat yhteiskunnalle lääkekuluista ja lopulta sairaanhoitomaksuissa? Ihmisellä itsellään on vastuu terveydestään, mutta monesti työterveyshuolto ei liiemmin patistele ylipainoisia. Tässä olisi mahdollisuus suursäästöihin. Näyttäkää työterveyshuollot, ettette vain ota rusinoita pullista. Maaseutukiinteistöjen arvon lasku on ikävä asia, mutta totta. Kehitys on pitkän ajan muutoksen seurausta. Eikö Suomessa enää saisi kertoa tosiasioita? Kysymys on myös kuluttajansuojasta. Lähetä numeroon 13524 tekstiviesti: TEKSTARI (väli) viestisi. Viestin hinta on 90 senttiä. Julkaistusta tekstareista yksi palkitaan kuukausittain 50 eurolla.