Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Live Kulttuuri

Asiantuntija hallituksen epämääräisistä linjauksista Isis-lapsiasiassa – "Olisi ollut selväpiirteisempää tehdä päätökset valtioneuvoston yleisistunnossa"

Al-Holin leirillä olevien suomalaisten ympärillä vellova epätietoisuus saattaa ajaa hallituksen samankaltaiseen kriisiin kuin Posti-sotku. Näin arvioi Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä. Pakettilajittelijoiden työehtoihin liittynyt monivaiheinen kiista johti ensin omistajaohjausministeri Sirpa Paateron (sd.) ja sen jälkeen pääministeri Antti Rinteen (sd.) eroon ja sen myötä koko hallituksen kaatumiseen. – Vaikka Posti-asiassa oli pakettilajittelijoiden lisäksi kyse työehtoshoppailusta laajemmin, sen yleisempi poliittinen merkitys oli pienempi kuin tämänhetkisen kiistan, Jokisipilä arvioi. Iltakoulujen päätökset epävirallisia Uusi hallitus koottiin pikavauhtia vanhalle pohjalle ja vanhan hallitusohjelman varaan. Antti Rinteen hallitus ei tehnyt eikä tuore pääministeri Sanna Marinkaan (sd.) ole luvannut poliittista päätöstä siitä, kotiutetaanko al-Holin suomalaislapset äiteineen, jos muuta vaihtoehtoa lasten saamiseksi turvaan ei ole. Leiriä hallinnoivat kurdit eivät ainakaan toistaiseksi ole olleet valmiita laskemaan lapsia leiriltä ilman vanhempiaan. Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan ulkoministeriön toimintalinjaa ja erityisen virkamiehen nimittämistä al-Holin tilanteen hoitamiseksi on käsitelty hallituksen iltakoulussa. Iltakouluissa valmistellaan valtioneuvoston yleisistuntoon tulevia asioita, mutta virallisia päätöksiä ei tehdä eivätkä pöytäkirjat ole julkisia. – Kiista kiteytyy siihen, mikä on iltakoulussa tehtyjen päätösten sitovuuden aste. Olisi ollut selväpiirteisempää tehdä päätökset valtioneuvoston yleisistunnossa, jotta ei olisi tullut vaikutelmaa, että hallitus piilottelee virkamiesten selän takana. Asian käsittely yleisistunnossa olisi helpottanut myös ulkoministeri Haaviston asemaa, Jokisipilä muistuttaa. Ministereiden lausunnot ristiriitaisia Ministereiden lausunnot hallituksen linjauksista ovat olleet ristiriitaisia. Pääministeri Marin kuvaili Ylelle keskiviikkona, että ulkoministeri Haaviston toimilla on hallituksen "hiljainen hyväksyntä". Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Katri Kulmuni puolestaan totesi Lännen Medialle, että keskusta ei hyväksy kaikkien al-Holin suomalaisten kotiuttamista. Jokisipilä pitää Marinin muotoilua hiljaisesta hyväksynnästä epämääräisyydestään huolimatta merkittävänä. Se, että virallinen poliittinen päätös ulkoministeriön toimintalinjasta yhä puuttuu, ei Jokisipilän mukaan vapauta hallitusta vastuusta. – Hallitus kantaa aina poliittisen vastuun.