Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Aino Ilkka, 9, ja Pekka Ahonkivi, 92, hirvestävät yhdessä Porin Ahlaisissa – ”Parasta on uuden oppiminen ja se, kun koira haukkuu”

Ahlaisissa odotellaan. Aino Ilkka , 9, katsoo puhelimestaan, missä Kara-koira kulkee gps-paikannin kaulassaan. Sen edellä juoksee oletettavasti hirvi. Joka suunnassa näkyy metsästäjiä oransseissa vaatteissaan ja ase valmiina. Ilkka on jo tottunut metsänkävijä. Hän oli ensimmäistä kertaa mukana hirvimetsällä ollessaan 3-vuotias. Isä Esa Ilkka muistelee, että silloin Aino kuunteli risujen rasahduksia tarkkaavaisesti ja pohti ääneen, kulkeeko metsässä karhu vai susi. Tärkeää metsästyksessä ovat eväät – mehua sekä leipää, jonka välissä on paistettu kananmuna. Välillä mukana on myös kaakaota. Ainon äiti opiskelee eräoppaaksi, ja Aino Ilkka pääsee metsään muutenkin kuin metsästystamineissa. Edellisenä päivänä suppilovahveroita löytyi metsästä niin paljon, että osa piti jättää odottamaan. Jahdin jälkeen loput mennään isän kanssa hakemaan pois. Ilmassa on jännitystä. Koira juoksee yhä lähempänä tietä, mutta hirveä ei näy. Odotellaan. Ahlaisten metsästysseuraan kuuluu 278 jäsentä, joista hirvijahdissa käy noin sata. Jäsenmäärä on noussut viime vuosina, ja mukaan on tullut nuorempaakin väkeä, 30–40 -vuotiaita. Jahtipäivinä seura jaetaan kolmeen ryhmään, tänä vuonna etäisyyksiä pyritään pitämään joka kohdalla. Jokavuotista hirvipeijaisperinnettä Ahlaisten metsästyseuralla ei olekaan. Metsästysharrastus on sitovaa – esimerkiksi viime vuonna kakkosryhmälle kertyi parikymmentä jahtipäivää. Seuran kunniajäsen, 92-vuotias Pekka Ahonkivi aloitti metsästysharrastuksen 15-vuotiaana. – Paljon on muuttunut, hän sanoo. – Aikaisemmin metsästys oli yksilökeskeistä, mutta nykyään työ tehdään porukalla. Ahonkiven mukaan aiemmin metsästysseuroihin ei välttämättä päässyt ilman koiraa. Ahonkivellä itsellään on ollut useita metsästyskoiria. Kaksi kaksoisvaliotakin, eli mallikelpoista sekä ulkomuodon että taitojen suhteen. Ahlaisissa hirvestetään koirilla, mutta osassa Satakuntaa niin ei aina uskalleta tehdä, sillä toisinaan koiria joutuu petojen suuhun. Ahlaisten metsästysseuralla on metsissä riistakameroita, ja siksikin koirat uskalletaan turvallisesti päästää metsään. – Jos tulisi tieto, että kymmenien kilometrien säteellä on tehty petohavaintoja, en uskaltaisi päästää koiraa metsään. Tilanteen mukaan mennään, Esa Ilkka summaa. Pekka Ahonkivi on 77-vuotisen metsästystaipaleensa aikana ollut mukana eri metsästystapahtumissa ympäri Suomen. Hirviä on kaatunut ”kohtuullinen määrä”. Myös kilpailuissa on tullut menestystä. Takataskussa on kaksi SM-hopeaa hirvenjuoksukilpailuissa. – Parasta metsästyksessä on se hetki, kun koira haukkuu, Ahonkivi summaa. Metsästäjien radiopuhelimissa särisee. Koira on ajanut hirven metsästä aukiolle, ja hirvi on kaadettu. Kuljemme autoilla metsästysalueen toiselle laidalle. Loppumatkan talsimme jalan. Aino Ilkka kulkee isänsä kanssa edellä. He etsivät ohimennen hirven jälkiä maassa. Taskussaan Ainolla on koirille namupaloja, taskulamppu ja pari puukkoa. Hän on ollut myös peurajahdissa, ja silloin mukana juoksee oma mäyräkoira Ukko. – Peuran jälki on hyvin samanlainen kuin hirven, mutta pienempi, Aino Ilkka opastaa. Kivointa Aino Ilkan mielestä metsällä on se, että oppii uusia asioita ja saa olla luonnossa. Parasta on, jos mukana on myös Ukko-koira. Tänä vuonna hän on oppinut, että hirven sisäelimet ovat kiinni mahan seinämissä, ja ne pitää irrottaa puukolla. Siihen hommaan pääsi mukaankin, isän avustuksella. Saavumme aukiolle, jossa vastakaadettu hirvi makaa. – Viimevuotinen vasa, noin 130-kiloinen, jahtipäällikkö osaa kertoa. Hirvi suolistetaan ja vedetään maastoauton perässä metsästä pois. Ahonkivi kehuu kotimaista riistaa. Hirveä hän syö muun muassa lihapullien ja pihvien muodossa. – Onneksi kotona on hyvä kokki, hän vinkkaa. – Minun mielestäni parasta ovat hirven kieli ja sydän, Aino Ilkka paljastaa. – Viimeksi kielestä tehtiin hampurilaista.