Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine

Entinen työministeri ilmoittautui työttömäksi työnhakijaksi – Lindström valmistui kemian laborantiksi 2011, muttei ole tehnyt päivääkään alan töitä

Jari Lindström oli vapautuneen oloinen mies lauantaina sinisten puoluekokouksessa Espoossa. Hän ehti lounastauolla antaa Lännen Medialle puhelinhaastattelun, jossa kertoi ilmoittautuneensa perjantaina työttömäksi työnhakijaksi. Haastattelun jälkeen hän toimi loppupäivän kokouksen puheenjohtajana. Jari Lindström (oik.) istui rentoutuneena kuuntelemassa puoluekokouksen avausta Toni Ahvan (vas.) ja sinisten entisen puheenjohtajan Sampo Terhon seurassa. Lounaan jälkeen Lindström veti kokousta puheenjohtajana. Kouvolan TE-toimiston uuden asiakkaan ei tarvitse pohtia aktiivimallin leikkuria. Entinen työministeri saa kansanedustajien sopeutumisrahaa, joten hän saattoi merkitä rastin "en hae työttömyysturvaa" -ruutuun. Lindström valmistui vuonna 2011 kemian laborantiksi, mutta lähti saman tien politiikkaan. Niinpä hänellä ei ole päivääkään työkokemusta. – En tiedä, mihin kahdeksan vuotta täyspäiväisesti politiikassa pätevöittää. Se jää työnantajien pohdittavaksi. Kirjoitin, että tarvitsen täydennyskoulutusta. Osaaminen on päivitettävä. Lindström sanoo, että tästä eteenpäin on hänen yksityisasiansa, mitä hän tekee. Politiikan Lindström jättää hyvillä mielin. Terveys on kunnossa ja kaikki uupumiseen liittyvät oireilut takanapäin. Hän uskoo muun puoluekokousväen tavoin sinisten lähtevän nousuun uuden johdon voimin. Jäsenistöltä kysyttiin ennen kokousta, pitäisikö puolue lakkauttaa, ja yli 90 prosenttia oli jatkamisen kannalla. Kari Kulmala puheenjohtajaksi, Jari Turpeinen puoluesihteeriksi Uusia eväitä Sininen tulevaisuus kuitenkin tarvitsee. Lindströmin mielestä tärkeintä on nyt se, että perusta saadaan kuntoon. Sen rakentamiseen ei ollut aikaa, kun perussuomalaiset hajosi kaksi vuotta sitten ja uusi puolue joutui ponkaisemaan heti latvasta puuhun. Lindströmin mukaan puolue tähtää nyt kuntavaaleihin kahden vuoden päähän. Niihin sinisiä luotsaa uusi puheenjohtaja, entinen kansanedustaja Kari Kulmala Rääkkylästä. Ammatiltaan hän on poliisi. Puoluesihteeriksi valittiin Jari Turpeinen Outokummusta, ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Tiina Ahva Helsingistä, toiseksi varapuheenjohtajaksi Ari Prihti Punkalaitumelta ja kolmanneksi Ari Jalonen Porista. Perustan rakentamiseen liittyy Lindströmin mielestä sekin, että johtohahmojen kasvot vaihtuvat. Hänestä ei haittaa, että nimet eivät ole tuttuja. – Me entiset olimme kaikki valtakunnan politiikassa. Olisi aika vaikea tuoda uusia ajatuksia vanhoilla kasvoilla. Lindströmiäkin kysyttiin ehdolle puoluejohtoon, mutta hän kieltäytyi. – Se olisi ollut epäreilua muita kohtaan, koska ei ollut enää vaadittavaa paloa. Lex Lindströmin tilanne ex-ministerillekin epäselvä Lindström on seurannut vähän ihmeissään keskustelua aktiivimallin jatkosta – kumotaanko se vai ei. Hän sanoo yrittäneensä viestittää sitä, ettei mallissa ole kyse vain leikkurista, niin kuin moni tuntuu ajattelevan. Uuden hallituksen kannattaisi Lindströmin mielestä miettiä eläkeputken jatkoa. Hän on saanut paljon kiukkuista palautetta putkeen päässeiltä siitä, että heidän pitäisikin hakea töitä. Hänestä olisi syytä tehdä selväksi, pitääkö hakea vai ei. Epäselvältä tuntuu myös Lex Lindström. Edes laille nimensä antanut ex-työministeri ei uskalla sanoa, onko se vielä voimassa ja keihin se kohdistuu. Kahdessa peräkkäin annetussa Lex Lindströmissä oli kyse siitä, että 60-vuotias ja viisi vuotta työttömänä ollut henkilö pääsi halutessaan tuen piiriin odottamaan siirtymistään vanhuuseläkkeelle. Noin 3 000 työtöntä tarttui tähän mahdollisuuteen, kun tuki oli ensimmäistä kertaa tarjolla. "Työministerin pitää uskaltaa mennä kuskin paikalle" Uutta työministeriä Lindström ei ala neuvoa, ellei tämä itse neuvoa kysy. – Juttelin Timo Harakan kanssa lyhyesti torstaina ja sanoin, että jos on kysyttävää, numeron saa sihteeriltäni. Ei Lauri Ihalainenkaan paljon minua neuvonut, kun aloitin. Lindström haluaa sanoa Harakalle (sd.) kuitenkin yhden asian: – Kannustan olemaan rohkea. – Jos 75 prosentin työllisyystavoite halutaan saavuttaa, on tehtävä myös ikäviä ja vaikeita päätöksiä. Sen olen sisäistänyt, että kaikki helpot keinot alkaa olla käytetty. Kannattaa tehdä kerralla isoja ja merkittäviä ratkaisuja. Silloin huudon kestää. Pikkuasioista ei kannata ottaa huutoa. Lindström sanoo, että jos Antti Rinteen hallitus ulkoistaa asioita sosiaalidemokraattien perinteen mukaisesti kolmikannalle, yksimielisyyttä tuskin saavutetaan. Siinä on Harakan näytön paikka. – Hänen pitää uskaltaa mennä kuskin paikalle.