Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Taksikuski ajoi väkijoukkoon Ruotsin Borlängessä, useita loukkaantunut – Aftonbladetin mukaan sivulliset kiskoivat ajajan autosta

Ruotsin Borlängessä ainakin neljä ihmistä loukkaantui taksiautoilijan ajettua heidän päälleen puolenyön tietämillä, paikallinen poliisi kertoo. Kolme heistä on viety sairaalaan, ja yksi heistä on loukkaantunut vakavasti. Päälleajajan uskotaan toimineen tarkoituksella, ja hänet pidätettiin saman tien. 30–40-vuotiaaksi kuvailtua miestä epäillään murhan yrityksestä. – Tutkimme mahdollisuutta, että tekijän tarkoitus oli ajaa tietyn henkilön päälle, kertoo poliisin tiedottaja Mats Öhman Aftonbladet-lehden mukaan. Vakavimmin loukkaantunut uhri sai Öhmanin mukaan vammoja päähänsä ja vartaloonsa. Sairaalaan viedyt uhrit ovat noin 35-vuotias mies, yli 50-vuotias mies ja noin 18-vuotias nainen. Poliisin mukaan paikalla olleet kansalaiset saivat pysäytettyä autonkuljettajan. – Meillä on todistajanlausuntoja, joiden mukaan yksityishenkilöt kiskoivat miehen ulos autosta, kertoo poliisista asiaa kommentoinut Johan Wallenius Aftonbladet ille. Miehen mahdollisia motiiveja poliisi ei vielä halunnut kommentoida.