Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Katso video: Raumalainen Lucas Ahmaoja voitti vapaaottelun SM-kultaa B-pojissa ja tähtää mestariksi myös potkunyrkkeilyssä: ”Silloin voisin kutsua itseäni tuplamestariksi niin kuin Conor McGregor”

– It will be a question of time, luki raumalaisen Lucas Ahmaojan Instagram-profiilissa tänä keväänä. Nyt siellä lukee ”MMA Finnish Champion Jr. 2020”. Se siis todella oli vain ajan kysymys ennen kuin MMA Rauman nuoresta vapaaottelijasta tuli Suomen mestari. Hetki koitti viime viikonloppuna Keravalla, jossa järjestettiin vapaaottelun SM-kilpailut. B-pojissa eli 14–15-vuotiaissa kamppaileva Ahmaoja otteli 61,2 kilon painoluokassa, jossa oli raumalaisen lisäksi kaksi muuta kilpailijaa. Ahmaojan vastustajista molemmat edustivat helsinkiläisseura HIPKO:ta. Ensimmäisen ottelunsa Ahmaoja voitti kaikin tuomariäänin ja toisen niin sanotulla anakondakuristuksella, jolla myös suomalaisottelija Makwan Amirkhani voitti viimeisimmän ottelunsa lajin kärkiorganisaatio UFC:ssä. – En ollut ensimmäisessä matsissa ihan niin itsevarma, että olisin raaskinut jäädä kauemmin mattoon. Ei se kuitenkaan ollut lainkaan haastava ottelu. Matossakin sitä hallitsin, tuore Suomen mestari kertoo. Toisessa ottelussa Ahmaojalla oli enemmän itseluottamusta, ja raumalainen päihitti vastustajansa jo ensimmäisessä erässä. Se oli ensimmäinen kerta, kun Ahmaoja käytti anakondakuristusta vapaaottelussa. – Opin sen kunnolla vasta viikko tai pari sitten, ja siitä tuli heti suosikkiliikkeeni. Aika helposti sain sen lukittua, Ahmaoja sanoo. Ahmaojan valmentaja Toni Lampinen tunnetaan puolestaan pelätystä giljotiiniotteestaan, mutta sitä nuoret vapaaottelijat eivät saa häkissä käyttää samalla tavalla kuin aikuiset. Ahmaoja ei ole uusista sääntömuutoksista mielissään. – Ne syövät vähän motivaatiota vapaaottelua kohtaan, vaikka se edelleen ykköslajini onkin. Esimerkiksi pääkontakti on otettu pois, ja giljotiinin jos tekee, niin siinä pitää olla käsi välissä. Ahmaojan toinen laji on potkunyrkkeily. Siinä raumalainen kilpailee ikäluokkansa SM-mitaleista syyskuussa Espoossa. Tavoitteena on sama kuin vapaaottelussa: kulta. – Silloin voisin kutsua itseäni tuplamestariksi niin kuin Conor McGregor , Ahmaoja sanoo tunnettuun irlantilaisvapaaottelijaan viitaten. Vapaaottelussa Ahmaojan tavoitteet ovat seuraavaksi EM- ja MM-kisoissa, joita järjestetään taas ensi vuoden puolella. – Se riippuu ihan siitä, että keitä kaikkia Suomen Vapaaotteluliitto valitsee arvokisajoukkueeseen. Katso Instagram-upotuksesta video Ahmaojan anakondakuristuksesta. Pääset videoon, kun painat nuolta, joka osoittaa oikealle.