Ladataan
Pääaiheet Verokone 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Halssinrannan murhatuomioille sinetti – hovioikeuden mukaan henkirikoksen toteuttamisesta oli jo sovittu, kun kohtalokkaalle automatkalle lähdettiin

Pihlavan Halssinrannassa, Meri-Porissa, tammikuussa 2018 paljastuneen raa’an henkirikoksen tuomiot jäävät voimaan. Vaasan hovioikeus on hylännyt Satakunnan käräjäoikeuden viime vuoden kesällä antamasta tuomiosta tehdyt valitukset ja tuominnut Jani Allan Jalmar Blomeruksen (s. 1972) ja Leif Dimitri Allan Ahlgrenin (s. 1989) molemmat murhasta elinkaudeksi vankeuteen. Myös kolmannen tapahtumiin liittyneen henkilön, porilaisen naisen (s. 1990) 10 kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus avunannosta törkeään pahoinpitelyyn jää voimaan. Murhasta käräjäoikeudessa tuomitut miehet katsoivat valituksissaan, että he ovat syyllistyneet ensisijaisesti törkeään pahoinpitelyyn ja törkeään kuolemantuottamukseen tai toissijaisesti tappoon. Molemmat vaativat elinkautisen vankeusrangaistuksensa alentamista määräaikaiseksi vankeudeksi. Blomerus, joka on aiemmin tuomittu myös kauppatorilla elokuussa 2004 ampumalla tehdystä taposta, vaati vasta hovioikeusvaiheessa mielentilatutkimusta. Tästä vaatimuksesta ilmeisesti sittemmin luovuttiin, koska asiaa ei mainita sanallakaan hovioikeuden keskiviikkona julkistamassa päätöksessä. Uutinen jatkuu kuvan jälkeen. Henkirikos tehtiin 16. tammikuuta 2018 syrjäisellä paikalla merenrannalla. Uhri oli vuonna 1980 syntynyt mies, joka kuljetettiin puolipukeisena Blomeruksen asunnolta Halssinrantaan. Oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa uhrista löydettiin 25 teräaseella aiheutettua vammaa. Käräjäoikeuden mukaan uhri oli erittäin kovassa humalassa ja siten täysin puolustuskyvytön. Käräjäoikeuden mukaan tuomitut tappoivat uhrinsa yhdessä ja yksissä tuumin. Päätöksen mukaan teko täytti murhan tunnusmerkistön, koska tappo tehtiin erityisen raa’alla ja julmalla tavalla ja teko oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Sen sijaan tappoa ei käräjäoikeuden mukaan tehty vakaasti harkiten, mutta ”jonkinlaiseen harkintaan” teko kuitenkin perustui. Käräjäoikeuden mukaan epäillyt eivät Halssinrantaan lähtiessään olleet päättäneet tappaa uhriaan, vaan ainoastaan pelotella tätä teräaseilla. Perillä tilanne kuitenkin riistäytyi käsistä ja johti henkirikokseen. Hovioikeuden mukaan murhan kolmaskin tunnusmerkki täyttyi. Päätöksen mukaan tappo tehtiin vakaasti harkiten. Hovioikeuden mukaan epäillyt sopivat uhrin tappamisesta jo Blomeruksen asunnolla. Ahlgren oli todistajan mukaan henkirikosta edeltävänä iltana myös puhelimessa uhannut ”antavansa puukosta” uhrille ja tämän sukulaispojalle. Etukäteissuunnitteluun viittasivat myös tekopaikalta ja autosta löydetyt kertakäyttöhansikkaat. Surmatyössä käytetyt leveäteräinen veitsi ja hevospäinen puukko löytyivät ruumiin läheltä. Molemmista teräaseista löytyi verta ja uhrin dna-tunniste. Halssinrannan murhasta kahdelle elinkautiset Uhri kuoli kymmeniin veitseniskuihin