Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Kaupunkitonttimme nurmikossa on ensimmäistä kertaa ikinä myyränkoloja – vaikuttaako asiaan se, että viereisen puiston nurmikko ajettiin lyhyeksi vain pari kertaa kesän aikana?

Raha ei kasva puussa. Siksi kysynkin, miten kummassa kaikille lapsille palautetaan oikeus kokopäiväiseen päivähoitoon, kun samaan aikaan senioreille ei riitä tarpeeksi hoitajia? Lapsilla on jo sentään omat vanhemmat hoitamassa. Erityistä tukea tarvitsevat perheet saavat kyllä lisätukea, he ovat asia erikseen. Joku roti pitäisi olla rahojen käytössä. T: Nuukaduunari Kaupunkitonttimme nurmikossa on ensimmäistä kertaa ikinä myyränkoloja. Vaikuttaako asiaan, kun viereisen puiston nurmikko ajettiin lyhyeksi vain pari kertaa kesän aikana? Vai onko muillakin myyriä taajamassa? Voimmeko myrkyttää niitä? Kissoja täällä ei enää ole kuten aiemmin. Sinä, joka varastit kaksi mattoa Sampolan kerrostalon mattotelineestä tiistai-iltana, toinen matoista oli arvokas ja uudenveroinen. Jos omistat omantunnon, ymmärrät aiheuttamasi mielipahan. Palauta edes sen arvokas olohuoneen matto takaisin B-rapun edustalle heti. Että minäkin saisin joulumielen. Lääkäriksi valmistuminen kestää kuusi vuotta ja siihen 4-6 vuotta päälle erikoistumista. Erikoistumiseen vaaditaan myös yliopistosairaalassa työskentelyä tietty aika, joten ei ihme, ettei nuoria lääkäreitä saada jäämään pidemmäksi aikaa sairaaloihin ja terveyskeskuksiin. Lääkärien työajat, päivystykset mukaan lukien ovat rankkoja. Potilaat pitää hoitaa vaikka työaika olisi päättymässä. Arvostan lääkäriuran valinneita. Maksan niin vähän veroja, että saan arvostellakin vain kuiskaamalla. Karhuaero, nyt heinäkuuksi ilmaa siipien alle vai painaako mesikämmen nokalla liikaa? Jazz, Porispere, Kirvatsin jytä tuovat väkeä kaupunkiin. Kuljetus meille, raha teille tai kaupungin vuokraama oma kone. Susi ei ole tappanut itsenäisessä Suomessa yhtään ihmistä, joten oikeuttaako joidenkin ihmisten pelko ja hysteria tappamaan Suomen sudet? Eikö ihmisen röyhkeydellä luontoa kohtaan ole mitään rajaa? Ville Hammarberg kirjoitti pääkirjoituksessaan (SK18.12.), että Satasairaalan käyttöastetta aiotaan nostaa ja leikkaava lääkäri voi "sukkuloida" kahdessa leikkaussalissa. Kuulostaa todella huolestuttavalta. Tämä al-Hol asia on paisunut kohtuuttomasti. Suomen kanta on pohjoismaisen linjan mukainen. Terrorismin tutkija Malkin mukaan on epäselvää, ovatko äidit suurempi riski Suomeen tuotuna vai leirille jätettynä. Jos nyt joku tulee, eiköhän siitä selvitä. Talvisodastakin selvittiin. Suomalaisen suurin turvallisuusriski istuu sinua vastapäätä siinä keittiöpöydän ääressä. Porin Isomäen mestarien portaat ovat muuten hyvät, mutta yksivärisissä portaissa väsyneenä juostessa on vaikea erottaa portaita toisistaan. Olisi hyvä, jos olisi kahta eriväriä vuorotellen. Voisiko asialle tehdä jotain? Kyläkoulun lopettamisessa säästöä tulee vain, jos rakennuksen lämmitys ja ylläpito lopetetaan täysin. Lisäksi henkilökunta pitää irtisanoa. Järjenkäyttö on sallittua päätöksenteossa. Lähetä numeroon 13524 tekstiviesti: TEKSTARI (väli) viestisi. Viestin hinta on 90 senttiä. Julkaistusta tekstareista yksi palkitaan kuukausittain 50 eurolla.