Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Winnovaa ei ole syytä purkaa

Valtiopäiväneuvos Mikko Elo on viime aikoina tämän lehden palstoilla kovasti ollut huolestunut Winnovasta (Länsirannikon Koulutus Oy) ja todennut, että Pori on luovuttanut ammatillisen koulutuksen johtamisen Raumalle (muun muassa SK 29.2.). Winnova on aikanaan muodostettu yhdistämällä Porin, Rauman ja Laitilan ammatilliset oppilaitokset sekä Porin Aikuiskoulutussäätiö yhteen yhtiöön. Yhtiön kotipaikka on tosiaan Rauma ja sen osakkeista Pori omistaa 48 prosenttia, Rauma 27 prosenttia, Laitila 12 prosenttia ja Porin Aikuiskoulutussäätiö 13 prosenttia. Näillä prosenttiluvuilla yhtiön kuuluu konsernilainsäädännön mukaan Porin kaupunkikonserniin (48 prosenttia +13 prosenttia). Yhtiön hallituksessa on 10 jäsentä, joista Pori nimeää 4, Rauma 2, Laitila 1, Porin Aikuiskoulutussäätiö 1, alueen kauppakamarit 1 ja palkansaajajärjestöt 1 jäsenen. Muistettakoon, että osakeyhtiön hallituksessa ei ole mitään kiintiö- tai kotipaikka-ajattelua, vaan toiminta ja päätöksenteko tähtää vain yhtiön hyväksi. Yhtiön konserniohjaus on Porin kaupungilla, mutta hyvässä yhteistyössä muiden omistajien kanssa. Konserniohjaus tarkoittaa tavoiteasetantaa, raportointia ja muita merkittäviä ratkaisuja. Lisäksi käytössä on ns. ennakkokäsitys-menettely, jossa merkittävistä asioista (suuret investoinnit, toimitilauudistukset) pyydetään kaikilta omistajilta kanta ennen päätöksentekoa. Tämä menettely toimii erinomaisen hyvin. Winnovan taseessa ei ole rakennuksia, vaan yhtiön käyttämät toimitilat omistavat omistajakaupungit tai niiden omistamat kiinteistöyhtiöt. Toimitilauudistuksissa Winnova ennakkokäsitykset pyydettyään sitoutuu pitkiin vuokrasopimuksiin. Sillä rintamalla on tapahtunut paljon. Vähärauman Tiedepuiston kampus aloitti elokuussa 2018, luonto-, maanrakennus- ja metsäalan 60-paikkainen asuntola valmistui 2015 ja uusi päärakennus Ulvilan Kullaalla on parhaillaan rakentamisvaiheessa. Raumalla on alustavaan suunnitteluun menossa kampuksen päärakennus ja päätösvaiheeseen asuntolan saneeraus, Porin metallipuoli on kaavailuissa, samoin Laitila. Näillä tilauudistuksilla on jo saatu ja saadaan jatkossakin huomattavaa tilatehokuutta, ajanmukaisiksi päivitettyjä koulutustiloja sekä asialliset energiaratkaisut, joista ilmastokin kiittää. Yhtiön purkamisen sijaan Winnovassa näemme pidemmän ajan kehityssuuntana laajempien hartioiden muodostamisen maakunnan ammatilliseen koulutukseen, vieläpä osaa Vakka-Suomesta unohtamatta. Ikäluokat valitettavasti pienenevät edelleen ja suuremmalla yhtiöllä voidaan saada synergiaetuja ainakin hallinnossa, henkilöstön ja tilojen käytössä. Yhtiön hallitusta vajaat kaksi vuotta johtaneena voin todeta, että ammatillisen koulutuksen järjestäminen kolmen kaupungin yhteisenä yhtiönä on varmasti ollut kaikille win–win-tilanne. Yhtiön on hyvässä kunnossa ja tase on vahva. Kun talous on saatu vakaalle pohjalle, yhtiö panostaa jatkossa vielä enemmän koulutustoiminnan laatuun, missä on kehittämiskohteita ammatillisen koulutuksen reformin jäljiltä. Kirjoittaja on hallituksen puheenjohtaja, Länsirannikon Koulutus Oy WinNova, Pori.