Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Edesvastuutonta mediapeliä kokoomukselta Porin talousarviosta

Pidämme täysin edesvastuuttomana, jopa populistisena Porin Kokoomuksen taholta (SK mielipide, 26.10.) esitettyjä vaatimuksia vuoden 2020 talousarviosta ja väitteitä siitä, ettei muilla ryhmillä olisi tahtoa löytää ratkaisuja talouden tasapainottamisen. Erityisen edesvastuuttomana pidämme ulostuloa sen jälkeen, kun talousarviota on valmisteltu laajasti yhteistyössä jo puoli vuotta. Lähes yhdeksän miljoona euroa alijäämäistä talousarviota ei ole realistista tasapainottaa nopealla aikataululla. Kuntatalous ei ole yritystalous. Kun kysyntä laskee, yritys sopeuttaa toimintaansa muuttuneeseen markkinatilanteeseen. Kunnat järjestävät asukkailleen palveluja, joista suurin osa lakisääteisiä. Näiden kuntapalvelujen kysyntä on kasvamassa erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollossa. Kaksi viimeistä vuotta ovat olleet erityisen kylmää kyytiä kuntataloudelle ympäri Suomen. Vuosia jatkuneet valtionosuusleikkaukset ja indeksijäädytykset ovat rapauttaneet tulopohjaa. Verouudistukset ovat tehneet verokertymän budjetoinnista lähes arpapeliä.  Kiky-sopimuksen mukaiset lomarahaleikkaukset päättyvät ja nostavat Porissakin henkilöstömenoja lähes viisi miljoonaa euroa. Lisäksi työehtosopimuksiin on kunta-alallakin odotettavissa korotuksia. Porin alijäämän kurominen nollaan tarkoittaisi 150–200 henkilötyövuoden vähennystä tilanteessa, jossa kuntapalvelujen kysyntä on vain lisääntymässä. Vähennykset iskisivät tällä volyymilla suoraan peruspalveluihin, kuten esimerkiksi opetukseen, terveydenhuoltoon ja lastensuojeluun, joissa eletään jo valmiiksi niukkuudessa. Kookoomuksessakin tiedetään kyllä, että Porissa on käynnistetty useita eri palveluiden nykytila-arviointeja, jotta toiminnasta saataisiin tulevaisuudessa yhä kustannustehokkaampaa. Kuntapalveluiden toiminnalliset ja rakenteelliset muutokset voivat tuoda todellista säästöä vain pidemmällä aikavälillä. Talousarvion vajetta ei paikata mielipidepalstalla. Vastuullisena pidämme sitä, että yhdessä toimien pystyisimme löytämään kestäviä ratkaisuja Porin talousahdinkoon. Arja Laulainen Sd.-valtuustoryhmä pj. Diana Bergroth-Lampinen Kaupunginhallituksen pj., (sd) Esa J. Wahlman Kaupunginhallituksen jäsen, kunnallisjärjestön pj (sd.)