Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Uusi porilainen Palmgren-kvartetti osoittautui ensikonsertissaan huipputason soitinyhtyeeksi

Musiikki Illuusio. Ion Buinovschi, viulu, Stefan Kavén, viulu, Kei Ito, alttoviulu, Béla Bánfalvi, sello. Pori Sinfoniettan Kamari 2019 -sarja Porin raatihuoneella 13.12. Joseph Haydn oli Euroopan musiikkipiireissä tunnustettu mestari säveltäessään jousikvartettoja opukseensa numero 76. Näistä kvartetoista toinen, ”Kvinttikvartetto”, alkaa tunnusomaisella kvinttiaiheella. Pori Sinfoniettan uusi Palmgren-kvartetti tempaisi kuulijansa seuraamaan Haydnin ajatusten kautta käytävää henkevää keskustelua. Ykkösviulisti Ion Buinovschilla oli moninaisten kuviointien kautta eniten säveliä soitettavanaan. Kaikesta näki, että tähän konserttiin oli panostettu. Toinen osa alkaa haydnmaisen hyväntuulisella laulumelodialla. Osan edetessä koetaan varsin yllättäviä painotuksia ja käänteitä. Haydnin huumori sai kvartetissa empaattisen tulkin. Menuetto-osassa mennään kaanonissa korkeampien ja matalampien jousten kesken. Béla Bánfalvin sellon voimakkaat tehot tekivät tässä vaikutuksen. Triossa ykkösviulu kiipeää välillä korkeuksiin. Haydn osaa tehdä draamaa ääritehoilla. Viimeiseen osaan heittäydyttiin leikkisällä otteella. Aivan toisenlaisen musiikin pariin päästiin Selim Palmgrenin tummasävyisen Illusionin parissa. Pori Sinfoniettan alttoviulisti Timo Sirén oli sovittanut pianosävellyksen jousikvartetille. Täydesti soiva sovitus jätti pätevän vaikutelman. Soitinnuksessa oli huomioitu jousikvartetin mahdollisuudet monipuolisesti. Maurice Ravelin jousikvarteton alkaessa ranskalainen aistikkuus täytti raatihuoneen salin. Toisen osan rytmikkäässä menossa soittajat korostivat herkullisimpia kohtia hienostuneesti. Emotionaalisia huippuhetkiä koettiin kolmannessa osassa, jossa tavoitettiin orkestraalista värikkyyttä. Matalilla jousilla oli paljon sanottavaa. Alttoviulisti Kei Iton hienot taidot pääsivät esille. Konsertin päättyessä saattoi todeta, että Poriin on syntynyt uusi huipputason soitinyhtye.