Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri SK Cup

Tämä koira löytyi metsästä Sastamalassa – ”Tosi laiha se oli, kylkiluita ja selkäranka näkyivät”

Poliisi tutkii parhaillaan tapausta, jossa koira löytyi hylättynä metsästä Sastamalassa, kertoo rikoskomisario Pauli Pitkäkoski . Pitkäkoski ei kerro tarkempia yksityiskohtia tapauksesta. – Esitutkinta on vielä kesken. Metsästä löydetty koira on hoidossa Keikyässä, Eläinhoitola Kotikolossa. – Se löydettiin metsästä 12. tammikuuta ja tuotiin meille, kertoo yrittäjä Jere Pitkänen . Pitkäsen saamien tietojen mukaan koira oli sidottuna puuhun Heinoon suunnalla ja sen löysivät peurajahdissa olleet metsästäjät. Soitimme asiasta Heinoon metsästysseuran puheenjohtajalle Timo Niemelle . Hänelle oli mainittu tapauksesta ja Niemi lupasi selvittää asiaa lisää. Millaisessa kunnossa koira oli eläinhoitolaan tuotaessa? – Tosi laiha se oli, kylkiluita ja selkäranka näkyivät. Poliisitutkinnan kautta koiran omistajat on löydetty ja he luopuivat omistuksestaan vapaaehtoisesti, Pitkänen toteaa. Hän ei osaa arvioida, kuinka kauan koira on ollut yksin metsässä. – Nyt se on saanut meillä muutaman viikon aikana ihan hyvin massaa takaisin. Hän kertoo, että noin 50-kiloiselle koiralle yritetään etsiä parhaillaan uutta kotia, mutta vielä sitä ei ole löytynyt.