Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine

Porilaislähtöisen Raija Heljakan runokokoelma on oodi taisteleville humanisteille

Kirjat Raija Heljakka: Lystra. Sanasato 2019. 61 s. ”Ilmestyin itselleni / omaan elämäni tulemiseen: / Paikkaan, jossa elämä / toteutuu täysiverisen täpärästi.” Raija Heljakan uusi runokokoelma on omistettu ”häpeämättömille idealisteille ja taisteleville humanisteille, sukupuuttoon kuolleille ihmislajeille”. Heljakka on asunut aiemmin Porissa ja työskennellyt Nelostuote Oy:n ajanvietepelien tuotepäällikkönä. Hän asuu nykyään Espanjassa. Antiikin ajatuksia ja kulttuuria henkivä Lystra on filosofinen runoelma, jonka keskeisiä aihepiirejä ovat ihmismieli ja ihmisen tapa olla olemassa. Aiheidensa puolesta teos on jatkoa Heljakan esikoiskokoelmalle Valonkorjuu (2017). Lystra koostuu oikeastaan yhdestä pitkästä runosta, joka on katkottu muutaman säkeen palasiksi. Ennen eksistentiaalisia kysymyksiään puhuja havainnoi ihmisen tapaa olla maailmassa ja hänen suhdettaan luontoon. Puhujan ihmiskäsitys paljastuu raadolliseksi, mutta silti hän näkee toivoa ihmisen henkisessä kehityksessä. ”Maailmanlukijaksi” itsensä nimennyt puhuja kerää ympäriltään ”välähdyksinä lentäviä ajatuksia”. Hän laskeutuu mataluuksiin, törmäilee korkeuksiin ja tarkkailee samalla reaktioitaan. Valmista maailmankuvaa ei voi ottaa, koska siinä ei ole pintaa enempää. Syvällisyys tulee ihmiseen oman olemassaolon pohdiskelun ja löytämisen kautta. Kukaan ei voi tietää omaa tarkoitustaan ennakolta. Maailmakin hengittää niin kuin ihminen; hengitystä on vain osattava kuunnella. Myös kulttuurimme nykytila saa havaintonsa ja erittelynsä. Myyttejä unohtamatta. "Olen kovertanut pimeän tyhjäksi. Kulkenut sen läpi. / Olen nukkunut, noussut ja nähnyt sen taas. / Olen puhunut sille kuolemasta. / Tiedän, että se on aivan lähellä, jos niin haluan." Heljakka on aikoinaan opiskellut teoreettista filosofiaa ja estetiikkaa. Molemmat korostuvat runoilijan kirjoitusotteessa ja aiheenvalinnassa. Runopuhuja on piirtänyt peiliin oman kuvansa, joka on samaan aikaan sekä alaston että puettu. Välillä totuus siitä, kuka tai millainen puhuja on, on piilossa toisten katseilta. Alastomuus on puhujalle tärkeä, toistuva aihe. Ihminen on kokonainen ja merkityksellinen vasta alastomana. ”Vain paljaana olen läsnä. Peiteltynä poissa.” Puhuja kehottaa masennukseen tai itsesääliin taipuvaista lukijaa nojautumaan veteen, painautumaan aurinkoon ja nojautumaan meren polveen, jolloin ammoin unohtunut löytyy. Seuraa huikea ilmestys, kun lukijalle selviää esihistorian ja alkuperän ”kivikautinen napanuora”. Syvälle luotaavat runot avaavat menneisyyden, nykyisen ja tulevaisuuden näköaloja lyhyillä, täsmällisillä säkeillä. Puhuja kätkee yhden ihmisen kohtalon elämän runollisuutta vasten. Toisinaan Heljakan ajatusleikit ja kielipelit kärjistyvät hauskasti: ”Vaikka päivämääräsi on jo vanhentunut, / et ole pilaantunut. / Kokojuovainen häivähdys itsestäsi / kannattelee sinua.” Suomalaisessa nykyrunoudessa tavalliset avaruuskuvat ovat tärkeitä myös Heljakalle. Kielikuvissa singahtelee tähtiä, mustia aukkoja, kosmista säteilyä ja aurinkotuulia, jotka jättävät jälkensä jääkylmään universumiin. Avaruuskuvatkin liittyvät ihmisen henkiseen tutkisteluun. Sen tavoite on ”mielen sininen selkä”, tyyneyden kohottama tila, jossa ei ole naiiviutta eikä turhia unelmia. ”Minä hyväksyn, sopeudun ja jähmetyn.”