Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Rauma maksaa vielä vuosia miljoonia väistökouluista – Porissa vaihtoehtoja omassa rakennuskannassa

Äkkilähdöt sisäilman laatuongelmia potevista koulurakennuksista väistötiloihin tulevat kalliiksi Raumalla vielä vuosien ajan. Uudistettavia kouluja on myös Porin kaupungilla, mutta ei vastaavaa tarvetta väliaikaistiloihin. Porissa on vaihtoehtona omien korvaavien tilojen käyttömahdollisuus. Rauman kaupunki tekninen valiokunta teki tiistaina päätökset kahden kaupunkikeskustan koulun eli Nanun peruskoulun ja Hj. Nortamon peruskoulun väliaikaistilojen vuokrasopimusten jatkamisesta 2023–2025. Ne vuokrattiin nopealla aikataululla vuonna 2017. Hinta on varsin kova, sillä kahden koulun tilakustannukset lähivuosina nousevat yhteensä noin 7,7 miljoonaan euroon, kunnes uudet korvaavat koulurakennukset on saatu valmiiksi. Rauma maksaa kuukaudessa Nanun koulun väistötiloista tänä vuonna 78 165 euroa kuukaudessa. Uuden vuokrasopimuksen mukaan kuukausivuokra alenee 2022 alusta 65 138 euroon. Neliövuokrat ovat miltei liiketilojen ja pääkaupunkiseudun asuntovuokrien tasolla eli 14,90–12,40 euroa neliömetriltä, mikä kertonee myös väliaikaiskoulutilojen markkina- ja liiketoiminta-arvosta. Hj. Nortamon peruskoulun sekä sen erikoisopetustilojen yhteinen kuukausivuokra on 88 625 euroa, mikä merkitsee noin 18 euron vuokrahintaa neliömetriltä. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen) Koulutilojen jatkovuokraukselle ei ole Rauman kaupungin tilapalvelujohtaja Olli-Pekka Kumpulan mukaan ole vaihtoehtoa, koska uuden tarjouskilpailun järjestäminen merkitsisi mahdollisesti nykyisten tilojen purkamista ja uusien rakentamista, ja sekin olisi operaationa kustannuksiltaan korkea. – Kyllä, väistötilat ovat hinnaltaan reilusti kalliimpia kuin kaupungin omat kiinteistöt, valitettavasti. Toki omissakin tiloissa maksavat ylläpito ja pääomakustannukset, Kumpula lisää. Hj. Nortamon peruskoulun tilojen vuokrausta Rauma jatkaa näillä näkymin alkusyksyyn 2023, jolloin Karin kampuksen pitäisi olla valmiina. Koulun lisäksi saman katon alle sijoittuvat kansalaisopisto, kuvataide- ja musiikkiopistot, nuorisotilat, uimahalli ja liikuntahalli. Teknisen valiokunnan päätöksellä Nanun koulun tilojen vuokraamista varaudutaan jatkamaan vuoteen 2025 saakka. Työnimeltään Nanu-Järvelän uuden koulurakennuksen on määrä korvata Nanun ja Kourujärven koulurakennukset. Olli-Pekka Kumpula lisää Rauman listaan myös Uotilan uuden koulun rakentamisen. Viime vuodet Uotilassakin on tehty koulutyötä väliaikaistiloissa, jotka ovat tosin kaupungin omistuksessa. Väliaikaistiloja on käytössä myös Pyynpään koulussa. Raumalla on edessä isoja rahapäätöksiä, sillä Karin kampuksen kustannusarvio on 65–70 miljoonaa euroa. Nanu-Järvelän ja Uotilan koulujen rakentaminen maksaa arviolta 10–20 miljoonaa euroa. Kaupungilla on vastassa historiallinen investointisesonki, joka koettelee taloutta. Porissa selviydytään suhteessa ehkä keveämmällä kuin eteläisessä naapurikaupungissa, eikä rasitteena ole kuormaa kalliita väistötiloja. Tilayksikön päällikkö Mikko Viitala mainitsee esimerkkinä puretun Vähärauman koulun siirto muihin kaupungin tiloihin, muun muassa Winnovalta vapaana oleviin tiloihin. Näin on järjestetty korvaavat tilat myös purkuun menneiden Herttuan ja Herralahden koulujen sijaan. Naapurikaupunkia Pori joutuu ehkä seuraamaan, kun Pohjois-Porin uutta koulua ryhdytään rakentamaan. Viitalan mukaan Ruosniemen koulun tila-ahtauden helpottamiseen tarvitaan kaksi väliaikaista luokkatilaa viimeistään jouluksi, mutta ei kokonaisia koulurakennuskokonaisuuksia. Porin kaupungilla on varalla ennestään Länsi-Porin koululla kahden luokan siirrettävä koulutila. – Sitä voidaan hyödyntää esimerkiksi lyseokorttelin tai mahdollisesti tulevassa Reposaaren koulun remonteissa, Viitala sanoo. Hj. Nortamon peruskoulu ja Nanun peruskoulu poistettiin käytöstä kosteus- ja sisäilmaongelmien vuoksi. Nanun koulu peruskorjattiin, mutta pohjarakenteiden kosteusongelmat aiheuttivat sisäilman laatuongelmia. Kaupunki päätti 2017 väliaikaistilojen vuokraamisesta koulujen väistötiloihin. Hj. Nortamon peruskoulu saa uudet tilat Karin kampukselle, joka valmistuu 2023. Nanun koulun ja Kourujärven koulun korvaajaksi suunnitellaan Nanu-Järvelän koulua, joka valmistuu 2024–25. Uotilassa alakoulu toimii väliaikaisissa tiloissa. Uusi koulu suunnittelussa.