Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Ovet lukossa ja vartija ovella – Satakunnan vuodenvaihteen juhlassa oli tiukat turvatoimet, mutta Harjavallan kaupunginjohtajan mukaan kyse on vakiokäytännöstä

Satakunnan vuodenvaihteen juhlaa vietettiin Harjavallan liikunta- ja uimahallissa perjantaina 10. tammikuuta. Harjavallan kaupunginjohtaja Hannu Kuusela kertoi tilaisuuden aluksi kutsuvieraille juhlan turvallisuusohjeista. Liikuntahallin ovet pidettiin tilaisuuden ajan lukossa ja ovella oli vartija. Miksi näin tiukat turvatoimet, kaupunginjohtaja Hannu Kuusela? – Eivät ne olleet normaalia tiukemmat. Tämä on meillä vakiintunut käytäntö, kun maailma on sellainen kuin on. Miksi niistä kerrottiin juhlan aluksi niin tarkasti kutsuvieraille? – Tämä malli tulee suurteollisuudesta. Siellä on tapana ennen yleisötilaisuuden alkua käydä turvaohjeet läpi. Samalla kerrotaan, mistä vessat löytyvät, ja missä on tupakointipaikka. Se lisää turvallisuudentunnetta, kun hahmottaa kokonaisuuden. Emme myöskään tienneet etukäteen, onko paikalla esimerkiksi ministereitä. Kansanedustajia oli, samoin kunnanjohtajia, maakuntajohtaja ja merkittävien yritysten ja yhteisöjen johtajia. Jos on vastuussa juhlien järjestämisestä, tämän pitää olla vakiomenettely. Pyysit vierailta, ettei juhlasta julkaistaisi somepäivityksiä. Miksi? Oliko se toive vai selkeä kielto? – Ei kaupunginjohtajan toimivalta riitä sitä kieltämään, toivehan se tietysti oli. Siinä oli ajatuksena se, että joku voi tutkia Facebookista, että sellainen juhla on juuri nyt käynnissä. Ja kun kutsuvierastilaisuuksia järjestetään, joku voi ajatella, että miksi minua ei kutsuttu. Mietin myös, mitä me menettäisimme, jos somepäivityksiä ei saa juhlan aikana tehdä. Emme mitään. Kerroit myös terveyskeskuksen aukiolosta, miksi? – Se kuuluu normaaliin protokollaan, että kerrotaan, mitä sairaustapauksissa tehdään. Mitään uhkakuvia ei ollut olemassa, vaan tämä on minulla vakiintunut käytäntö. Olen itse ollut turvallisuusalalla varautumisen yliopettajana ja kun on sotilastaustaa, siellä mietitään nämä näkökulmat. Voiko tiukoista turvatoimista kertominen kääntyä itseään vastaan? Voiko se siis myös hämmentää ihmisiä? – Voi käydä niinkin, mutta en ajatellut, että siellä on ihmisiä, jotka ovat ensimmäistä kertaa tällaisessa tilaisuudessa. Samaan tyyliin annettiin turvaohjeet myös Harjavallan 150-vuotisjuhlissa. Tarkoitus oli, että se lisää juhlijoiden turvallisuudentunnetta.