Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Tiet murenevat alta ja joet tulvivat – Kuka korvaa?

Porissa taas monessa paikkaa todella pahoja kuoppia tiessä. Auto rikki tai ainakin vanne sökö, jos huono tuuri käy! Ja kuka korvaa? Vasemmistomielisen hallituksen eripurasiemen on kylvetty. Valtiovarainministeri Katri Kulmuni on linjannut, että hallituksella pitää olla kyky tarvittaessa tehdä vaikeitakin ratkaisuja ohi työmarkkinajärjestöjen. Oliko Katri Kulmuni sittenkin edellisen hallituksen todellinen kakkosministeri, sillä hän seisoi pääministeri Rinteen vieressä, kun hallitus jätti presidentille eropyyntönsä. Onnea uudelle eduskunnalle, muun muassa taitettu indeksi ja leikkaukset köyhdyttävät myös valtiota ja kuntia, kun pienennetään verotuloja. Onko kysymyksessä ollut korruptio? Siltä se tuntuu. Nyt uudella hallituksella olisi näytön paikka. Tällä menolla kunnat tekevät konkurssin. Sehän on tiedossa, että poliitikon muisti on lyhyt, mutta huolestuttavaa on äänestäjien jatkuvasti kasvava muistamattomuus. Nyt paheksutaan Rinteen hallituskiemuroita ja sen vaikutusta luottamukseen. Eikö kukaan muista enää Sipilän ja Soinin demokratian luottamusta lujittavia manööverejä? Mustan Audin takapenkkikö tässä niin kovin koukuttaa 200 Arkadianmäen asiantuntijaa? Tiina Rinne kirjoitti otsikolla "Lakoilla tämä maa rakennettiin", SK 11.12. Tuleeko se purkaa myös lakoilla? Lähes kaikki sivistysvaltiot ovat lakoilla saaneet aikaan viisipäiväisen työviikon ja kahdeksantuntisen työpäivän. Hyvä niin, ja se kuuluu nykypäivään. Lakkouhalla Suomeen on saatu pekkaset, lomaraha ja työnantajan ay-jäsenmaksuvälitys, mutta nämä eivät kuulu nykypäivään. Tiina Rinne , kehotan teitä kaikkia lakkoja ihannoivia ja työnantajia arvostelevia ryhtymään työnantajiksi! Itse olen kokenut molemmat. Työntekijänä saa leipänsä paljon vähemmällä stressillä. Työntekijä ja sitten työnantaja. Kunhan joskus saisi ajoissa palkan ja tilinauhan, sekin olisi jo paljon. Timo Arolla hyvä kolumni (SK 11.12.) Porin tilanteesta. Porin päätöksenteko kärsii "sisäsiittoisuudesta". Samat henkilöt istuvat hallintoelimissä työnantajan tuolilla ja kaupungin palveluksessa työntekijän tuolilla. Eturistiriita laajenee kun päättäjän perheenjäsenet, sukulaiset, ystävät ja puoluetoverit ovat myös kaupungin palveluksessa. Eikä tämä koske yksin suurinta puoluetta. Timo Aro 11.12. Niin osuvaa jälleen, poimintana tekstistä muutama avainsana Porin päättäjien haasteista. "apuluokan priimus, näköalattomuus, sukupolvileikkaus, ensin oman etujärjestön etu sitten puolueen etu ja lopuksi porilaisten etu". Miksi jo melkein muistinsa menettäneitä vanhuksia, siis sodan käyneitä veteraaneja aina muistutellaan ja kysellään sodan kauheuksista. Jospa he vihdoinkin haluaisivat unohtaa sen ajan ja elää vanhuuttaan rauhassa? Susia ei tarvitse pelätä koska liikenteessä kuolee tosi paljon ihmisiä? Harvinaisen kömpelö rinnastus. Kokemäenjoki näyttää taas nostavan vedenkorkeutta hyvää vauhtia. Onkohan Pihlavanselän ruoppaukset vihdoinkin saatettu sille tasolle mille kuuluukin, eli ne Lyttylän puoleiset kaislikot ruopattu riittävältä leveydeltä pois ja riittävän syväksi? Kyseinen selkä on ollut jo vuosikymmenet liian matalana veneilijöiden kiusana. Siinä kulki ennen hinaajat ja jopa pienitonniset alukset. Nykyään kesällä saattaa veneenpohja ottaa kiinni alle metrinkin pinnankorkeudessa. Lännen lautturi. Lähetä numeroon 13524 tekstiviesti: TEKSTARI (väli) viestisi. Viestin hinta on 90 senttiä. Julkaistuista tekstiviesteistä yksi palkitaan kuukausittain 50 eurolla.