Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Tutkijat: Emil Cedercreutzia on väheksytty suotta, taiteilija ansaitsisi suuremman arvostuksen

– Kun olen kysynyt tapaamiltani suomalaisilta Emil Cedercreutzista , kukaan ei ole tuntenut häntä. Häntä on väheksytty taiteilijana, ja hän on jäänyt tuntemattomammaksi kuin ansaitsisi, toteaa Granadan yliopiston professori Manuel Vélez Cea . Hän on toinen tuoreen Emil Cedercreutz -kirjan tekijöistä ja on tutustunut Cedercreutzin taiteeseen ulkopuolisen silmin. Hän ei näe Cedercreutzia provinssitaiteilijana vaan osana eurooppalaista modernismia, johon kuului muutakin kuin abstraktia taidetta. Cedercreutzin taiteen päämäärät vain olivat erilaiset kuin tunnetuimmilla modernisteista. Harjavallassa julkaistiin sunnuntaina yli 400-sivuinen kattava tietoteos Cedercreutzin taiteesta ja elämästä taiteilijana. Kirjan kirjoittivat Jyväskylän yliopiston taidehistorian professori Annika Waenerberg ja Manuel Vélez Cea. Espanjankielinen Cea tuli mukaan Cedercreutz-projektiin Jyväskylän yliopiston pitkäaikaisena yhteistyökumppanina. Waenerberg arvioi, ettei Emil Cedercreutz saanut ansaitsemaansa huomiota, koska Suomen taiteen kaanoniin tuntui mahtuvan kerrallaan vain yksi merkittävä kuvanveistäjä, säveltäjä tai maalari. Cedercreutzin elinaikana sinne nostettiin ennen 1910-lukua Emil Wikström ja hänen jälkeensä Wäinö Aaltonen . Cedercreutz piti useita näyttelyitä Pariisissa ja menestyi siellä hyvin. Suomen johtavat taidehistorioitsijat kuitenkin sivuuttivat hänet. Suomen itsenäistyttyä jalustalle nostettiin mieluummin taiteilijoita, jotka olivat suomenkielisiä ja lähtöisin vaatimattomista oloista. Cedercreutz ei sopinut siihen malliin. Emil Cedercreutzin elämää leimasivat vastakohdat. Hän oli ruotsinkielinen aristokraatti, joka kasvoi Köyliönsaaren kartanossa. Sen ympärillä asui enimmäkseen suomenkielisiä maanviljelijöitä ja torppareita, joille toimeentulo merkitsi raskasta työtä. Emil Cedercreutz tunsi monet oman aikansa suuret kulttuurinimet, kuten kuvanveistäjä Auguste Rodinin . Hän vaikutti olevan yhtä kotonaan ylhäisön salongeissa kuin kansanmiesten parissa. Opiskeltuaan ja työskenneltyään Brysselissä, Pariisissa ja Roomassa Cedercreutz palasi takaisin kotiseudulleen Satakuntaan. Hän halusi tarjota tavalliselle kansalle sellaista taidetta, jonka se pystyi ottamaan vastaan. – Hän suhtautui ihmisiin ennakkoluulottomasti. Hän ei jakanut heitä eri luokkiin tai lokeroihin, vaan suhtautui sen mukaan, miten he käyttäytyivät häntä kohtaan. Hän pystyi olemaan tekemisissä myös tavallisten ihmisten kanssa ja toivoi, että he olisivat kohdelleet häntä tasavertaisena, Waenerberg toteaa. Taiteensa kautta Cedercreutz halusi nostaa esiin maanviljelijöiden arvon. Hän itse totesi, että maatyöläinen on yhtä työkalujensa kanssa, mutta ei näe niissä mitään symbolista. Cedercreutz toi tämän symboliikan esiin monin tavoin. Hän teki taidetta, puhui ja kirjoitti maatyön arvosta Suomen kehityksen edellytyksenä. Tutkijat ovat kirjassaan tulkinneet uudelleen Cedercreutzille keskeistä maahengen käsitettä. He näkevät maahengen Cedercreutzin henkilökohtaisena mytologiana hänen ajattelussaan ja taiteellisessa tuotannossaan. Maahenki oli idea, joka myös muuttui ja sai uusia merkityksiä ajan myötä. Cedercreutz kirjoitti maahengen saaneen itsensä valtoihinsa jo lapsuudessa. Hän kulki isänsä ja veljiensä mukana kartanon tiluksilla ja seurasi vuodenkiertoa: kyntöä, äestystä, heinätöitä ja elonkorjuuta. Pelto ja sen tuoksu lumosivat hänet. Lapsuuden kesäpäivinä hän oppi rakastamaan ”hevostaan ajavaa äestäjäpoikaa, auransa jäljessä vakaasti astuvaa kyntäjää ja niittokoneen ajajaa, viljankorjaajaa, pellavankitkijää sarallaan”. Cedercreutzin rakentama Maahengen temppeli ei ollut alunperin museo vaan ihmisen, kovan työn tekijän temppeli. Se merkitsi arvonantoa niille tuntemattomille raatajille, joiden ansiosta Suomi oli kehittynyt sivistysvaltioksi. – Hän rakensi sen vähitellen, ilman piirustuksia, käsityöläistaidolla. Monet ihmettelivät, miksi hän halusi rakentaa sen haisevalle suolle. Siinä on oma symboliikkansa. Suoviljely, soiden ojittaminen ja pellonraivaaminen olivat työtä, jonka ansiosta Suomen hyvinvointi hänen näkemyksensä mukaan kehittyi, Waenerberg toteaa. Cedercreutz muistetaan etenkin eläinveistoksistaan. Hänen hevosta ja varsaa esittävä veistoksensa Äidinrakkaus on äänestetty Helsingin suosituimmaksi julkiseksi veistokseksi. Porilaisia maamerkkejä ovat vappuna lakitettava Satakunnan karhu Raatihuoneen edessä ja Äestäjä Cygnaeuksenpuistossa. Eläimet toimivat Cedercreutzin taiteen malleina siitä saakka, kun hän lapsena alkoi leikellä eläinsiluetteja.Hän oli pioneeri eläinten suojelijana ja puolusti aktiivisesti eläimiä ihmisten mielivaltaa vastaan. Cedercreutz osti huonosti kohdeltuja vanhoja hevosia ja hoiti ne kuntoon. Hänellä oli myös omia koiria, kissoja, lehmiä ja porsaita. – Hän piti eläimistä, koska eläimet eivät koskaan pettäneet häntä. Ne eivät valehdelleet vaan pitivät hänestä ehdoitta. Hän sai eläimiltä sen ystävyyden ja toveruuden, mitä hän monesti kaipasi ihmisiltä, Cea ja Waenerberg toteavat. He arvioivat, että yksinäinen lapsuus sai Cedercreutzin samaistumaan kaltoin kohdeltuihin eläimiin. Emil-poika määriteltäisiin kenties nykyaikana erityisherkäksi. Mahdollisesti hän ei saanut perheeltään sellaista huomiota, jota hän olisi kaivannut, eikä Köyliönsaaressa ollut juuri muita lapsia. Ihmisten kuvaajana Cedercreutz pyrki veistoksissaan tuomaan esiin ihmisten luonteen. Useissa hänen muotokuvissaan toistui tietty tyyppi, jota leimasi ylevä kärsimys ja paatos. – Se on yksi linja, joka hänellä on näkyvissä. Hän kuvasi ihmishahmoissaan korkeampaa eetosta, eettistä ajattelua, Waenerberg sanoo. Tämä ylevyys ja ideaalisuus näkyi myös maanviljelijöiden kuvaamisessa sankarillisina hahmoina, mikä näkyy esimerkiksi Harjavallan Kyntäjä -patsaassa. Aiemmin Emil Cedercreutzia tutkinut Ritva Kava selitti tämän naimattomuutta tolstoilaisuuden aatteella, jossa omistauduttiin palvelemaan muita kristillisen veljeyden hengessä. Todellisuudessa Cedercreutzin naimattomuudelle saattoi olla monta muutakin syytä, kuten taiteilijuuden vaatimukset, estyneisyys, suuret odotukset rakkauden ja avioliiton suhteen tai kiinnostuksen kohdistuminen samaan sukupuoleen. Cedercreutzin paljon spekuloituun mahdolliseen homoseksuaalisuuteen Waenerberg ja Cea eivät ota kantaa. He kokivat, ettei heille taiteentutkijoina kuulu taiteilijan seksuaalisen identiteetin ruotiminen, vaan he halusivat keskittyä hänen taiteeseensa. Säilyneistä kirjeistä näkyy se, että Cedercreutzilla oli syviä tunteita monia erilaisia ihmisiä kohtaan. Uutuuskirjassa on kolme osaa: johdanto teoreettisena osuutena, Cedercreutzin elämän käyminen läpi taiteen kautta sekä hänen taiteensa teemojen käsittely. Ensimmäisenä tekijöiden huomio kiinnittyi Cedercreutzin veistoksiin, mutta tutkimuksen edetessä myös hänen silueteistaan tuli tärkeä osa kirjaa. Kirjoittajat toivovat, että Emil Cedercreutz voisi nousta taiteilijana nykyistä tunnetummaksi. He uskovat, että kirja auttaa tässä osaltaan. Cea toivoo, että Emil Cedercreutzin museo nostaisi taiteilijan teoksia paremmin näkyviin ja antaisi yksittäisille teoksille enemmän tilaa – Se mikä puuttuu, on kattava valtakunnallinen näyttely hänen tuotannostaan. Se voisi olla myös useilla paikkakunnilla kiertävä näyttely, Manuel Vélez Cea ehdottaa. Syntyi Köyliönkartanossa 16.5.1879 Kuvanveistäjä ja siluettitaiteilija Opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa, Charles van der Stappenin yksityisateljeessa Brysselissä ja Raoul Verlet’n oppilaana Académie Julianissa Pariisissa. 1902–1908 opintoja ja työskentelyä Brysselissä, Pariisissa ja Roomassa. 1905 muutto ensimmäiseen omaan kotiin Ilmilinnaan Köyliöön. 1907–1911 ympärivuotinen ateljee Pariisissa. 1912 laaja yksityisnäyttely Ateneumissa. 1914 muutto Harjavaltaan valmistuneeseen kesäkotiin Harjulaan. 1916 Maahengen temppelin ensimmäinen osa valmistui Harjulaan. 1920 Äestäjä-veistoksen pystytys Poriin. 1923–1931 pronssireliefit Sigrid Juséliuksen mausoleumiin Poriin. 1928 Äidinrakkaus-veistoksen pystytys Helsinkiin. 1938 Satakunnan karhun pystytys Poriin. 28.1.1949 kuoli pitkällisen sairauden jälkeen. Emil Cedercreutzin museo Harjavallassa perustuu taiteilijan elämäntyölle. Emil Cedercreutzin säätiö vaalii taiteilijan perintöä. Säätiön perustehtäviin kuuluu Cedercreutzin veistosten valaminen suomalaisiin kaupunkeihin.