Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Rauman kaupungilta 20 000 euroa jäähallin pelikelloon

Äijänsuon jäähallin varustelua parantanut Rauman Lukko saa kaupungilta avustusta hallin pelikellon ja medianäyttökuution hankintakuluihin. Teknisen valiokunnan päätöksellä kaupunki avustaa pelitapahtumien näyttötekniikan modernisointia 20 000 eurolla. Mediakuutio on jo asennettuna Äijänsuon areenan ylle ja käytössä. Rauman Lukko Oy:n toimitusjohtaja Timo Rajala kertoo uuden, led-tekniikkaan perustuvan näyttölaitteen ja pelikellon hankinnan ja asennuksen kustannusten olevan 250 000-300 000 euroa. Kaupungin avustusosuus on siten vajaat kymmenen prosenttia kustannuksista. Mediakuution lisäksi Rauman Lukko on investoinut Äijänsuon hallin varustuksen parannuksiin ja kasvojen kohottamiseen. Rajalan arvio on, että viimeisen kymmenvuotiskauden aikana seura on käyttänyt halliparannuksiin 1,5-2 miljoonaa euroa. – Tällä varustuksella ja hallilla pitäisi tulla toimeen muutamat lähivuodet, Rajala sanoo. Rauman kaupunki on investoinut omistamansa jäähallin parannuksiin viimeksi ilmanvaihdon ja -kuivaimen uusimisella.