Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

JYPille kova vahvistus – NHL-puolustaja Julius Honka palaa Suomeen

Puolustaja Julius Honka jäi viime kauden päätteeksi ilman sopimusta, kun hänen NHL-seuransa Dallas Starsin takalinjoille riitti lukuisia lahjakkaita pelureita. Stars ei ole saanut Hongan pelioikeuksista kauppatarjouksia, joten suomalaisen tie on noussut ainakin toistaiseksi pystyyn rapakon takana. Nyt 23-vuotias Honka saapuu JYPin riveihin ottelukohtaisella sopimuksella. Hänen tavoitteenaan on seuran mukaan löytää vielä paikka NHL:stä tällä kaudella. JYP-sopimuksessa on myös optio siirrosta ulkomaille. – Olemme todella tyytyväisiä, että saimme Juliuksen takaisin Jyväskylään. Saamme seuraamme todellisen jääkiekon huippuammattilaisen. Odotusarvot Juliusta kohtaan ovat todella korkealla hänen vahvan pelaajahistoriansa takia, JYPin urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen kommentoi tiedotteessa. JYPin junioreissa ennen siirtoaan Pohjois-Amerikkaan pelannut Honka ei ole pelannut SM-liigassa aiemmin otteluakaan. Honka on viimeksi pelannut Suomessa JYPin A-nuorissa kaudella 2012–2013. Sen jälkeen hän siirtyi kanadalaiseen junioriliigaan WHL:ään, josta matka jatkui Texasiin. Dallas Starsin riveissä Honka pelasi yhteensä 87 ottelussa kolmen viime kauden aikana. Hyvin luistelevana ja kiekkoa käsittelevänä rightin puolustajana tunnettu Honka lienee ainakin erinomainen täsmäase jyväskyläläisten ylivoimapeliin.