Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Lukko pilasi entistä kapteeniaan juhlistaneen HIFK:n illan – Jonne Tammela ratkaisijana

Alussa vaikeuksissa ollut Lukko pelasi nousujohteisen ottelun ja voitti 5–2. HIFK vaikutti avauserän perusteella syttyneen kunnioittamaan ex-kapteeninsa juhlailtaa väkevällä peliesityksellä. Sen 1–0-johto oli aivan ansaittu. Maali syntyi ylivoimalla ajassa 15.52 Jesse Saarisen ohjattua Juha Jääskän nappisyötön Lukko-vahti Oskari Setäsen taakse. Avauserän laukaukset 21–6 kertoivat isäntien hallinnasta. Toisessa erässä Kristian Pospisil ampui Lukon tasoituksen HIFK-vahti Frans Tuohimaan taakse, mutta heti perään Jääskä sai vapaasti kävellä raumalaisten maalille, ja lukemat tulostaululla muuttuivat 2–1:een. Erän viimeisellä minuutilla Lukko tuli uudestaan tasoihin Jonne Tammelan osumalla, ja kolmannen erän alussa sama mies ohjasi ylivoimalla Ilkka Heikkisen lämärin sisään: 2–3. Ajassa 51.53 Liigan tehokkain ulkomaalaisvahvistus Justin Danforth painoi kaasua ja polkaisi keskialueelta nokikkain Tuohimaan kanssa, ja kanadalaisen tarkka laukaus siirsi Lukon jo kahden maalin johtoon. Päätöserä oli vieraiden selvästi paras, ja Tshekin maajoukkuepakki Lukas Klok sinetöi lopussa Lukon 5–2-voiton tyhjiin. Voitto oli Lukolle jo kolmas HIFK:sta tällä kaudella. Sen tehomiehiä olivat Pospisil (1+3), Tammela (2+1) ja Liigan pistepörssissä kolmanneksi noussut Danforth (1+2).